Osaaminen, verkostot, asiantuntijuus

Päättyneet hankkeet

Oppimisvaikeudet työpaikalla

TSL  koordinoi ja toteutti yhdessä Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry:n, Kansan Sivistystyö Liitto KSL ry:n sekä pohjoismaisten partnereiden (AOF Norge, ABF Sverige, Mimir Island) kanssa kartoitushankkeen. Hanke rahoitettiin Nordplus aikuiskoulutus -ohjelmasta. Hankkeessa selvitettiin, miten työpaikoilla tiedostetaan ja tunnistetaan oppimisvaikeuksia.  Samoin kartoitettiin, miten oppimisvaikeudet ilmenevät ja mitä vaikutuksia niillä on. Selvitettiin myös, miten työtä ja uuden oppimista tuetaan työpaikoilla niiden kohdalla, joilla on oppimisvaikeuksia. Selvitys toteutettiin kyselynä teollisten ja palvelualojen työpaikoilla niin Suomessa kuin Islannissa, Norjassa ja Ruotsissa. Kyselyn tulokset julkistettiin 20.1.2015 pidetyssä hankkeen  loppuseminaarissa. Hankkeen kesto oli 1.9.2013 - 31.3.2015.

Välineitä osaamisen kehittämiseen työpaikoilla

Hankkeessa tehtiin selvitys, miten yhteistoimintalain mukaista osaamisen kehittämisen toimintamallia on työpaikoilla lähdetty toteuttamaan, miten vertaistukea (työpaikan koulutusneuvojia, ammattiyhdistysten opintosihteereitä, pätevyysluotseja) ja eri koulutusmahdollisuuksia hyödynnetään työntekijöiden osaamisen kehittämiseksi. Selvityksen tulokset arvioi Kuntotusäätiö. Arviontiraportin pohalta hanke julkaisi tuloksista julkaisun Välineitä osaamisen kehittämiseen työpaikoilla. Hanke toteutettiin ESR:n lump sum -kertakorvaushankkeena ja sen kesto oli 1.2.2014 - 31.12.2014.

Osaava henkilöstö kotouttaa

Hankkeella edistettiin sosiaali- ja terveysalan työyhteisöjen kulttuurienvälistä osaamista ja tuettiin kaksisuuntaista kotoutumista. Hämeenlinnassa ja Lahdessa toteutetussa hankkeessa koulutettiin työyhteisöjä toimimaan monikulttuurisessa ympäristössä. TSL:n  hallinnoimassa hankkeessa yhteistyökumppaneina olivat Lahden kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala, Hämeenlinnan kaupungin terveyspalvelut -liikelaitos, Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry ja Hämeenlinnan Setlementti ry.Euroopan unionin kotouttamisrahasto osallistui hankkeen rahoittamiseen. Hanke oli Sisäministeriön alaisen Kotouttamirahaston rahoittama ja sen kesto oli 1.1.2013 – 31.6.2014.

Järjestöt lähidemokratian tukena - JÄDE-hanke

Työväen Sivistysliitto oli hankekumppanina toteuttamassa vuosina 2012 - 2014 OK-opintokeskuksen hallinnoimaa ESR-rahoitteista kehittämishanketta Järjestöt lähidemokratian tukena, verkostoitumis- ja oppimisympäristö. Hankkeessa laadittiin kaikille avoin lähidemokratiaa edistävä verkostoitumis- ja oppimisympäristö sekä koulutettiin yhdistys- ja järjestötoimijoita verkon ja sosiaalisen median välineiden hyödyntämiseen oman elinympäristönsä asioihin vaikuttamisessa. Ks. http://www.osallistu.fi/ 

Suomea työssä

Hanke oli TSL:n, Palvelualojen ammattiliiton ja Julkisten ja hyvinvointialojen liiton yhteinen hanke, jonka tavoitteena oli edistää maahanmuuttajataustaisten työllistymistä ja kehittää ammattiyhdistystoiminnan roolia maahanmuuttajien kotouttamisessa. Syksyllä 2013 alkaneissa suomen kielen ja työelämän koulutuksissa kehiteltiin koulutusmallia, jonka tarkoituksena on edistää maahanmuuttajataustaisten työmarkkinavalmiuksia ja työllistymistä. TSL valmensi PAMin ja JHL:n ammattiosastoja monikulttuurisen ryhmän ohjaustaidoissa. Hankkeen koulutusten pohjalta tehtiin Suomea työssä -verkkokurssi Työelämän verkko-opistoon. Kurssi on ilmainen ja kuka vain voi opiseklla verkossa suomea omaan tahtiin. Hankkeen kesto 2/2013 - 12/2014. Hanketta rahoitti Euroopan Sosiaalirahasto ja Uudenmaan ELY-keskus.

Työelämän koulutusneuvoja

Työväen Sivistysliiton hallinnoiman hankkeen päämääränä oli kehittää työelämän koulutusneuvontapalveluja ja valmentaa tähän tehtävään työpaikoille koulutusneuvojia, jotka parantavat neuvontapalvelujen tarjontaa sekä työelämän ja neuvontapalveluiden välistä yhteyttä. Työelämän koulutusneuvojan tehtävä on omassa työyhteisössään vertaistukena neuvoa ja ohjata työtovereita opintielle kehittämään ammatillista ossamistaan aikuiskoulutuksen eri väyliä hyödyntäen. Hanke julkaisi Osaamisen kehittämisen käsikirjan, johon kerättiin tiiviiseen pakettiin keskeiset tiedot aikuisten koulutusmahdollisuuksista ja osaamisen kehittämisestä työpaikoilla. Manner-Suomen ESR-hanke toteutettiin vuosina 2010 – 2014 yhdessä SAK:n ja sen jäsenliittojen kanssa. Itä-Suomessa totutettiin pienempi ja kestoltaan lyhyempi hanke (2010/8 - 2011/12). Pohjois-Karjalan ELY toimi hankkeessa vastuuviranomaisena.

Monimuotoisin Kaakkois-Suomi MOKS

Hanke pyrki ensisijaisesti vaikuttamaan suomalaisten työyhteisöjen, päättäjien ja koko kantaväestön asenteisiin. Hanke tarjosi maahanmuuttajista kiinnostuneille työnantajille monikulttuurisuuskoulutusta, työnohjausta ja valmennusta kohdata maahanmuuttajat tasavertaisina työyhteisön jäseninä. Hanke toteutettiin kolmessa vaiheessa: MOKS I –hanke ( vuoteen 2008 saakka), MOKS II – hanke (vuosina 2008 – 2010), MOKS III – hanke (vuosina 2010 – 2012). ESR-hankkeessa TSL oli hallinnojana sekä päätoteuttaja.

ProOsa Tuottavuuden ja osaamisen proaktiivinen kehittämishanke

TSL:n hallinnoima Euroopan sosiaalirahaston ja Etelä-Savon ELY-keskuksen osarahoittama tuottavuuden ja osaamisen proaktiivinen yritysten ja yhteisöjen kehittämishanke. Hankkeen pääteemana oli tulevaisuuteen suuntautuva, liiketoimintalähtöinen osaamisen ja toimintajärjestelmien kehittäminen, tuottavuus, luottamus sekä terveet työyhteisörakenteet.  Tavoitteena oli yrityksen muutoksen hallinta ja kestävä kilpailukyky sekä yritysten henkilöstöllä osaamispääoman ja työmarkkina-kelpoisuuden parantuminen.  Lisäksi hanke edisti verkostoitumista. Hankkeen taustatahot ovat Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Itä-Suomi, SAK Etelä-Savo sekä Etelä-Savon Yrittäjät ry. Hanke toteutettiin vuosin 2008 - 2011.

Ymmärräks sää?

Hanke toimi vuosina 2003-2005 Hämeenlinnassa. Hanketta hallinnoi Kiipulan aikuiskoulutuskeskus ja hanketta toteuttivat Kiipulan aikuiskoulutuskeskus ja Työväen Sivistysliitto TSL ry. Kyseessä on ESR-hanke, joka toteutettiin Hämeen TE-keskuksen tuella. Hankkeen aikana koulutettiin niin maahanmuuttajia kuin suomalaisia työyhteisöjä. Kiipulan AKK toteutti maahanmuuttajakoulutusta ja TSL vastasi suomalaisten työyhteisöjen monimuotoisuuskoulutuksesta. Hankkeen päätavoitteena oli madaltaa maahanmuuttajien suurimpia työllistymisen esteitä. Toiseksi tavoitteena oli tunnistaa ja kartoittaa maahanmuuttajilta puuttuvia, työelämässä tarvittavia kulttuurisia tietoja ja taitoja. Kolmanneksi tutkittiin ja kehitettiin suomalaisten työantajien valmiutta ottaa vastaa erilainen työntekijä. Hankkeessa tarjottiin työnantajille monimuotoisuuskoulutusta.

Ota yhteyttä Tilaa uutiskirje