Toiminta-avustusta TSL:n opinto- ja piirijärjestöjen toimintaan

Ihmisten ja yhteisöjen ajatuksista ja ideoista kumpuava toiminta houkuttelee ja vetää puoleensa uusia toimijoita. TSL haluaa olla vauhdittamassa paikallista ja alueellista toimintaa, joka edistää demokratiaa, yhteisöllisyyttä, ihmisarvoa, yhteiskunnallista ja sivistyksellistä tasa-arvoa sekä suvaitsevaisuutta ja mahdollistaa ihmisten aktiivisen osallisuuden kansalaisyhteiskunnassa. Arvopohjaisen ja aatteellisen yhteiskunnallisen keskustelun ja toiminnan virittäminen sekä ylläpitäminen ja ajankohtaisiin asioihin tarttuminen ovat työväen sivistysliikkeen tärkeitä tehtäviä.

Paikalliset tapahtumat, kirjoitus- ja muunlaiset kilpailut, konsertit, esitykset ja ihmisiä aktivoiva monenlainen kulttuuritoiminta on hyvä tapa nostaa esiin yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita. Kuntavaalivuonna on hyvä tarkastella, minkälaiset asiat työväenliikkeelle ovat merkittäviä; mikä ihmisiä elämisen arjessa puhuttaa ja liikuttaa?

Liitto myöntää vuonna 2012 pientä toiminta-avustusta opinto- ja piirijärjestöjen toimintaan, joka palvelee Työväen Sivistysliiton perustehtävää ja aktivoi ihmisiä osalliseksi työväenliikkeen arvomaailmaan. Opinnollisessa toiminnassa taloudellinen tuki määräytyy opintokerho- ja kurssitoiminnan kriteerien mukaan.

Kriteerit hakemukselle

  • Toiminta, johon avustusta haetaan, palvelee työväenliikkeen arvomaailmaa.
  • Avustusta voi hakea opinto- tai piirijärjestön toimintasuunnitelman mukaisiin tapahtumiin ja toimintoihin, mutta myös sellaiseen toimintaan, jota toimintasuunnitelmassa ei ole määritelty.
  • Avustuksia myönnettäessä etusijalla on sellaiset tapahtumat ja toiminnot, jotka järjestetään yhteistyössä muiden järjestöjen (jäsenjärjestöt, yhteistyökumppanit, toiset opintojärjestöt) kanssa ja sellaisten opinto- ja piirijärjestöjen toimesta, jotka eivät ole aiemmin kuluvana vuonna saaneet avustusta.
  • Avustusta voidaan myöntää vuoden aikana enintään 500 euroa yhtä opinto- tai piirijärjestöä kohden. Avustusta voi hakea useamman kerran vuodessa eri tapahtumiin, jos haettava avustus on alle 500 euroa.
  • Avustuksella ei voida kattaa tapahtuman tai toiminnon kokonaiskuluja, vaan opinto- tai piirijärjestöllä on toiminnan kuluista päävastuu.
  • Avustus maksetaan jälkikäteen tilitysraportin perusteella toteutuneiden kulujen mukaan.
  • Hakuaika on ympäri vuoden.

Miten avustusta haetaan?

  • Opinto- tai piirijärjestö laatii vapaamuotoisen hakemuksen, jossa kerrotaan, minkälaiseen toimintaan avustusta ollaan hakemassa.
  • Hakemuksessa tulee mainita, onko tapahtumaan tai toimintoon haettu muuta tukea (paljon ja mistä). Jos avustusta haetaan muualtakin, tulee hakemuksessa kertoa, mihin kuluihin TSL:lta toivotaan avustusta.
  • Hakemus on lähetettävä hyvissä ajoin ennen tapahtumaa tai toiminnan alkamista.
  • Hakemuksen liitteenä on oltava toimintasuunnitelma (tapahtumasuunnitelma) sekä tapahtuman/toiminnan talousarvio (kulut ja tuotot eriteltynä)
  • Hakemuksesta tai toimintasuunnitelmasta tulee käydä ilmi yhteistyökumppanit
  • Hakemuksesta tulee selvitä opinto- tai piirijärjestön yhteyshenkilöt/tapahtumasta tai toiminnasta vastaavat henkilöt yhteystietoineen.
  • Raportointi tehdään heti tapahtuman jälkeen
    • liitteeksi TSL:n toimittama tilityslomake kuluista
    • liitteeksi vapaamuotoinen toimintakertomus (raportti) tapahtumasta
    • osallistujaluettelo tai kuvaus kohderyhmästä ja arvio osallistujamäärästä

Hakemuksien lähettäminen

 

 
|

 

 

Ohjausta ja neuvontaa tuen hakem Uusi sivu 1

Ohjausta ja neuvontaa tuen hakemiseen:

Kirsti Kuittinen
0207 457 677
0400 573 882
kirsti.kuittinen(at)tsl.fi

 

Lankapuhelimesta soitettaessa TSL:n 0207-alkuisiin numeroihin puhelun hinta on 8,21 senttiä/puhelu + 6,90 senttiä/min. Matkapuhelimesta soitettaessa puhelun hinta on 8,21 senttiä/puhelu + 16,90 senttiä/min. Muita maksuja ei puheluista peritä näiden hintojen lisäksi.

Siltasaarenkatu 4, 00530 Helsinki p. 0207 457 600 © TSL - Tekninen toteutus Avoine Oy, Design hhoy.