Koronakriisi ja työn murros haastavat työpaikkoja 

Koronakriisi on vaikuttanut meidän kaikkien työhön ja arkeen. Työtehtävät ovat joko muuttuneet tai päättyneet, eikä työn murros pääty koronakriisiin. Digitalisaatio, automatisaatio ja tekoälyn kehittyminen vaikuttavat työtehtäviin jatkossakin.

Vuoteen 2022 mennessä 54 % kaikista työntekijöistä tulee tarvitsemaan kattavaa uudelleenkoulutusta tai taitojen parantamista (WEF) ja 85 % työpaikoista EU:n alueella vaatii vähintään perustason digitaalisia taitoja (Cedefop). 
 

Mikä on SkillPlus-koulutusohjelma? 

SkillPlussassa koulutetaan digitaalisia taitoja työntekijöille, joiden alat ovat joutuneet koronakriisin ja nopeasti muuttuvan maailman kouriin. Koulutuksia järjestetään sekä verkossa että lähiopetuksena. Pilottikoulutukset startattiin huhtikuussa 2021 ja hanke on käynnissä vuoden 2022 loppuun. Ohjelma toteutetaan samanaikaisesti Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. 

Mukana ovat työn murroksen keskeiset organisaatiot, kuten työnantajat, ammattiliitot ja koulutusorganisaatiot. Koulutusohjelmaa rahoittaa Google.org. TSL vastaa koulutusohjelman toteutuksesta Suomessa, ja yhteistyökumppaneita ovat Google, SAK, Teollisuusliitto, PAM, Rakennusliitto, Kuljetusliitot ja Saranen Consulting Oy. 
 

Miksi digitaitojen vahvistaminen on tärkeää

Joka kolmas työntekijä kokee nykyteknologian ahdistavaksi. Digitaalisten taitojen oppiminen tekee työnteosta helpompaa ja miellyttävämpää.

  • Tyytyväiset ja entistäkin taitavammat työntekijät tuovat yritykselle myös taloudellista etua. 
  • Uudet tärkeät taidot edistävät sekä työttömien että koronan vuoksi irtisanottujen ja lomautettujen työllistymistä. 
  • Koulutusohjelma luo pohjaa jatkuvalle oppimiselle, mikä on välttämätöntä yrityksen toiminnan jatkumiselle ja kehittämiselle kriisin jälkeisissä oloissa.
     

Mitä koulutus sisältää?

  • Älylaitteet ja sovellukset tutuiksi
  • Pilvipalvelut
  • Viestintä työpaikalla
  • Tietoturva ja yksityisyys
  • Johdatus koneoppimiseen ja tekoälyyn
  • Jatkuva oppiminen
  • Sosiaalinen media ja maineenhallinta
  • Valo- ja videokuvaus älylaitteilla
  • Innovatiiviset työskentelytavat
  • Digitaalisen ajan työurasuunnittelu
     

Miten koulutukset Suomessa järjestetään? 

  • 1 000 osallistujaa 60 ryhmässä 1.4.2021–31.12.2022 
  • Ryhmäkoko 12–20 henkilöä 
  • Koulutus koostuu 2–4 kurssitunnin mittaisista moduuleista. Koulutuksen kokonaiskesto on 7–14 kurssituntia. 
  • Koulutusjakson sisältö räätälöidään koulutuksen keston ja osallistujien tarpeiden mukaan.
  • 70 % koulutuksista järjestetään verkossa, 30 % lähiopetuksena.
  • Koulutus on maksuton. Jos ryhmä kootaan yhteistyössä yrityksen kanssa, se on maksuton sekä työntekijöille ja työnantajille. Koulutus järjestetään työajalla, jos se on yritykselle mahdollista, koska se helpottaa osallistumista ja tuo työnantajalle suuremman hyödyn. Työnantajalle ei korvata erikseen menetettyä työpanosta.

Mitä rakennusmaalari Jenna Korvenpää ajattelee SkillPlus-koulutukseen osallistumisesta ja digitaalisuudesta osana työtehtäviä? Katso video alta. 

 

Materiaaleja matkan varrelta

Kiinnostuitko? 

Täytä lomake ja jätä yhteystietosi