Työväen Sivistysliitto on julkaissut albumin Kisällilauluja vuosilta 1920–1970

Musiikkituottaja ja kisällilauluasiantuntija Timo ”Tipi” Tuovisen Suomalainen työväenlaulu – Kisällilaulajien aikakausi -kirjasta julkaistiin vuonna 2024 äänikirjaversio ja osaksi äänikirjaa valittiin mukaan viisitoista Kisällilaulua vuosilta 1920–1970. Seuraavaksi julkaisuvuorossa oli äänikirjan laulut sisältävä albumi. Albumin kappaleet esittävät muusikot Veera Railio (laulu) ja Merja Ikkelä (harmonikka) 

Kisällilaulut, jotka ovat entisaikojen nuorisomusiikkia, alkoivat hauskuutuksena ja keskittyivät myöhemmin vahvempaan poliittiseen kannanottoon. Musiikkilajiin kuuluu myös kansanlauluja sekä populistisia lauluja. Kisällilaulujen tarkoituksena on ottaa kantaa, viihdyttää, luoda yhteenkuuluvuutta ja jakaa tietoa. 

Albumi on kuunneltavissa suoratoistopalveluissa.  

Albumin laulut
Pontevat mahat
Kirjava firma
Kisällien inventaario
Mamman lellipoika
Mantan uusi näkemys
Savolaisten marseljeesi
Päpäpäpä
Laulu jakamattomasta sivistyksestä
Valtion vankilan pihalla
Mies on aina mies
Hirveetä hirvestystä
Tukkimettä
Kierevän Kalle
Veteraanilaulu