Äänimerkki-podcast: "Ajattelin, että minusta tulee konserttipianisti"

Jaakko: Tervetuloa kuuntelemaan Äänimerkkiä. Mun nimi on Jaakko Suni ja toimin Työväen Sivistysliitossa kulttuurituottajana. Sain tänä vuonna kunnian toimia Reino Helismaa -sanoittajapalkintoraadin puheenjohtajana. Palkintohan jaettiin kesällä heinäkuussa Valkeakoskella Työväen Musiikkitapahtumassa ja tänään mulla on ilo ja kunnia saada vieraaksi tämän vuoden palkinnon saaja eli Mariska. Tervetuloa.

Mariska: Kiitos paljon.

Jaakko: Mä kertaan tähän alkuun kuulijoillemme Helismaa-palkintoraadin perusteluja tältä vuodelta. Vuoden 2022 Reino Helismaa -palkinnon saaja tunnetaan laaja-alaisena lauluntekijänä erityisesti tekstittäjänä, jonka ura käynnistyi punkbändi Oheisvasaran laulajana 1990-luvun lopulla. Varsin pian tyyli vaihtui omaääniseen räppiin ja vuonna 2002 Ilmestyneen esikoisalbumin Toisin sanoen hitti Tarkasta tämä muodostui hänen läpimurtokappaleeksi. Varsin pian tänä vuonna palkitun taiteilijan monipuolisuus artistina ja tekstittäjänä tuli esiin. Hän on julkaissut yhteensä seitsemän sooloalbumia sekä kaksi albumia yhtyeensä Pahat Sudet kanssa, joissa kaikissa on vaikutteita niin rapista, popista, jazzista kuin iskelmästäkin. Vuoden 2022 palkinnonsaajan pitkää uraa yhdistää kuitenkin hänen persoona sekä tekstit, jotka saavat suomen kielen soimaan kantaaottavuudesta huumoriin ja kansanlaulumaisesta herkkyydestä urbaaniin rap flowhun. 

Pedon merkki edustaa yhteiskunnallista rap-lyriikkaa, kun taas Kukkurukuu ammentaa suomalaisen iskelmän melankolisesta perinteestä. Kuten Reino Helismaa aikanaan myös vuoden 2022 Helismaa-palkinnon saaja toimii niin esiintyvänä taiteilijana kuin laulunkirjoittajana toisille artisteille. Kummankin tekstintekijän todellinen laaja-alaisuus tulee kokonaisuudessaan esiin muille artisteille kirjoitetussa kappaleissa. Mitä enemmän kirjoittaa monipuolisesti, sitä enemmän se ruokkii ideoita. 

Yhtenä raatiin vedonneena piirteenä on tänä vuonna palkitun artistin kyky venyttää onnistuneesti rajojaan tangomarkkinoilta yhteistyöhön rockjyrä Popedan kanssa. Yhtäläisyyksiä Helismaahan on myös lastenlaulut, joilla palkinnonsaaja on tavoittanut myös kaikkein nuorimmat kuulijat. Tämän vuoden palkinnonsaajan suurimpiin menestyksiin lukeutuvia kappaleita ovat Anna Puulle kirjoitettu Mestaripiirros sekä Jenni Vartiaiselle tehty Missä muruseni on. Kummatkin ovat paitsi jättihittejä myös merkkiteoksia suomalaisen popmusiikin kaanonissa. 

Lisäksi tänä vuonna palkitun artistin muille tehtyjen sanoitusten määrä on valtaisa. Ja laadukasta laululyriikkaa ovat saaneet laulaa muun muassa Freeman, Teflon Brothers, Jari Sillanpää, Pate Mustajärvi, Pete Parkkonen, Danny, Kasmir, Paula Koivuniemi, Antti Tuisku, Mira Luoti ja Samuli Edelmann. Yhdeksi ansioksi raati katsoi yksimielisesti yhteyden Helismaan tapaan laajentaa aluevaltauksia myös muille taiteen aloille, kuten tässä tapauksessa teatterilavojen taikamaailmaan muun muassa We Will Rock You Queen musikaalin laulujen kääntäjänä. 

Lisäksi raati katsoi palkinnonsaajan ansioksi sen, että palkinnonsaaja on aktiivisesti toimiva artisti ja lauluntekijä, joka hakee ilmaisulleen jatkuvasti uusia suuntia. Ennakkoluulottomana suomalaisen lyriikan uudisraivaajana hän on myös esikuva uusille lauluntekijä sukupolville, erityisesti nuorille lauluja kirjoittaville tytöille. Aiempia Helismaa-palkinnon saajia ovat Vexi Salmi, Jaakko Teppo, Sauvo Puhtila, Martti Syrjä, Hector, Heikki Salo ja Paula Vesala. Ja nyt Mariska. Tosiaan onnittelut vielä ja kiitos kun pääsit vieraaksi.

Mariska: Kiitos paljon.

Jaakko: Miten sulla on mennyt? Mikä on fiilis, jos mennään vähän taaksepäin vielä sinne palkinnonjakotilaisuuteen, missä tavattiin viimeksi. Mitä fiiliksiä se aiheutti ja miten sun syksy on mennyt siitä tähän päivään.

Mariska: No palkinnot on ihania. Mä tykkään niistä tosi paljon, niin tota iloinen mielihän siitä tuli. Ei siitä mitään ja tilaisuus oli oikein lämminhenkinen, kuten tämä Työväen Musiikkitapahtuma siellä aina on. Tää on aina sitten tavallaan semmoinen lisäkiitos sille tehdylle työlle, jota on tähän saakka vääntänyt. Se lämmittää tosi paljon ja mä arvostan sitä, että sanoittajia tuodaan esille. Periaatteessa mä näen sen merkityksen enemmän sille mun ammattikunnalle, että tuodaan sanoittajuutta ja musiikintekijöitä esille. Se on mun mielestä tässä, itsekkäiden syiden lisäksi, se iso merkitys. Lämmittää tosi paljon. Sen jälkeen on jatkunut meiningit. Julkaisin levy ja keikkailen ja sitä juttua nyt väännetään.

Jaakko: Aattelin, että kertoisit sä vähän sun taustasta, että miten sä oot päätynyt muusikoksi ja sanoittajaksi. Mistä lähtien muistat, että sun kiinnostus on ollut esimerkiksi lyriikkaan tai runouteen ja ylipäätään biisin tekoon. Mikä siinä kirjoittamisessa viehättää?

Mariska: No biisin teko alkoi 7-vuotiaana, olen oman ensimmäisen sävellysteokseni tehnyt, jonka äitini sanoitti sitten. Sitten siitä 16-vuotiaana tein Oheisvasaralle sävelsin ja sanoitin kappaleen Ruma näytelmä, joka löytyy myöskin Youtubesta. Ja ilmeisesti mä tein myös muita biisejä Oheisvasaralle, mutta tästä mulla ei ole pienintäkään muistikuvaa, että sitten kundit on mulle sanonut, että mä oon pari niistä tehnyt. Muitakin sen jälkeen, kun mä lopetin punkjutut. Mä siirryin, tavallaan mä oon siis enemmän ollut sävelten parissa nuorempana, koska mä oon klassisella pianolla aloittanut kaiken musiikkiin liittyvän. Ja sitten alkoi klasari hommat tökkii aika pahasti aika varhaisessa vaiheessa, ja mä olin siis kunnianhimoinen ja intohimoisesti suhtaudun siihen. Ajattelin, että minusta tulee konserttipianisti, kunnes sitten alkoi kilpailut ja kaverit alkoi kiinnostaa enemmän kuin teoriatunnit lauantaiaamuisin. Sitten nopeasti mä droppasin sen klasarin 13-vuotiaana suurin piirtein ja sitten punk alkoi kiinnostamaan enemmän ja enemmän. 

Mä menin tosissaan, oliko 15- vai 16-vuotiaana liityin Oheisvasara-yhtyeeseen ja sen jälkeen muutamia biisejä tein ite ja siitä sitten jatkoin. Muutin Lontooseen opiskeleen, siellä soitin koskettimia vähän aikaa yhessä punkbändissä ja sitten samaan aikaan niin mä aloin kirjoitella. Ekaksi kokeilin englanniksi ja eihän siitä tullut mitään niin sitten mä vaihdoin suomeksi. Ja mä olin päättänyt kyllä jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että mä musiikin parissa tulen operoimaan. Ja teini-ikäisenä sen oon ilmoittanut ja tiesin itse, että tämän mä aion valita. En tiennyt miten se tulee tapahtumaan. Ja sitten Lontoossa mä vaan aloin kirjoittaa biisejä. Mä oon koko ajan ollut ympäröity ihmisillä – mulla oli siis ollut poikakavereita ja ystäviä – jotka itse tekee biisejä, säveltää ja sanoittaa. Mä oon nähnyt tavallaan sen prosessin ihan varhaisessa vaiheessa, varhaisteini-iässä jo periaatteessa, että miten tapahtuu säveltäminen ja sanoittaminen. Sitten se on tavallaan tuntunut hyvin luonnolliselta asialta. En mä ole siihen sillä tavalla perehtynyt muuten kuin, että sitten käynyt vaan tekee.

Jaakko: Hyödynnätkö niitä klasari piano-oppeja edelleen?

Mariska: No viimeisin missä siitä oli silleen ihan konkreettista hyötyä, oli Minä liityin sinuun  
-kappaleessa, joka on siis mun tuotantoo muutaman vuoden takaa. Ja siinä oli tuottajana Riku Mattila ja Väinö Wallenius oli myös mukana siinä tuottamis- ja sävellysprosessissa, niin sitten mietittiin kaikkea. Mä olin siis säveltänyt tämmöisen raffin jutun, joka kulkee a-mollista. Sitten käytiin miettimään lisähöysteitä, mä yhtäkkiä hoksasin, että jumalautsi, että tässä on rinnakkaissävellaji, joka on c-duuri. Ja mä muistelin mun Mozartin c-duuri sonaattii, mitä mä oon pienenä nakuttanut ihan helkutin monta vuotta. Sitten mä tajusin, että ei vitsi näähän on pari, että näähän pystyy yhdistää. Ja tietenkin tekijänoikeudet on nyt Mozartilta jo tainnu on mennä umpeen, siitä vaan pöllimään suoraan pikku poppisoinnutuksen siitä. Niin oikeastaan se oli semmoinen kiva. Ja myöskin sitten sitä kautta mä riemastuin siitä, miten tajusin, että miten myös klassinen musiikki koska tavallaan, jos sitä ei harrasta, niin musta tuntuu että se menee aika hyvin ohi. Se on niin kun oma maailmansa; oma sävelkieli, joka jos ei se ole tuttu, se on tosi hankalaa ja työlästä omaksuu. Niin sitten yhtäkkiä mä tajusin, että tässähän onkin jotain järkeä. Mozart – ei ihme, että hän on ollut aikansa tämmöinen tähti; populaaritähti, niin sitten myös sen huomasi jollain tavalla, että ai et vitsit nää todella on poppia.

Jaakko: Oon huomannu ainakin, että harmonia, kiinnostus siihen ei lopu varmaan koskaan. Ja sitten taas toisaalta vähän biisin teossa tai voi olla myös se, että joskus mitä jättää sanomatta niin, se onkin itse asiassa kiinnostavampaa sillä tavalla, että vaikka löytyisikin harmonia. Mä en tiedä koetko sä lyriikan kanssa samaa, että miten se niinku. On tärkeätä sanoa tiettyjä asioita, mutta sitten myös se, että voi myös olla joskus paikallaan jättää jotain sanomatta.

Mariska: Joo se on. Mestarit jättää sanomatta ja mun mielestä se on ehkä Samuli Putrolta, mä oon sitä yrittänyt opetella enemmänkin. Hän on mielestäni suomenkielisistä sanoittajista ehkä se kunkku ja hän on äärettömän älykäs. Niin se tavallaan raja menee jossain, kuinka paljon voi jättää sanomatta ja sitten, kuinka paljon kannattaa sanoo. Ja ehkä hänen sitä viitoittamaa tietä niin sitten mä oon yrittänyt sitä kautta tutkia itse, että missä kohtaa sopii. Koska tietenkinhän se on aina palkinto, jos antaa kuulijalle palkinnon eli hänelle itselleen, että se saa itse ikään kuin oivaltaa sen puuttuvan jutun tai että mihin se liittyy sanomatta jättäminen. Tai ne tietyt ajatusaukot niin sehän on se palkinto. Se on ehkä semmoinen, se on jonkunlainen älykkyyslaji ja sitten pitää soveltaa että tietyt… 

Sehän on periaatteessa puheessakin sama, että joidenkin ihmisten sanoisin, että esimerkiksi mulle hän on mun kaikista tuntemistani ihmisistä ehkä siinä mielessä lennokkain eli nopein eli ehkä älykkäin. Mä en ole varma, en ole mitään testejä pitänyt, mutta Remu, jota suuri osa ihmisistä sanoo, että se puhuu ihan on nonsensee, mutta koska hänen ajatuksenjuoksu ja värikäs kieli on niin nopeeta ja se harppoo, se ottaa niin isoja askeleita siinä välissä, se jättää sanomatta äärettömän paljon asioita. Se hyppää heti siihen hieman liian pitkälle ja iso osa ihmisistä ei pysty seuraamaan sitä vauhtia. Eli sen sijaan että hän olisi jotenkin sekaisin tai hölmö, niin hän on über älykäs mun mielestäni. Mutta se mikä sitten laululyriikassa, niin toki jos poppii yrittää kirjoittaa ja tavoittaa mahdollisimman laaja-alaisesti ihmisiä, niin ehkä pitää sitten laittaa vähän pienemmät peninkulman saappaat ja sitten sitä askeltiheyttä vähän sitten pistää tiiviimmäksi, mutta aina jonkun loikka-askeleen sieltä voi vetäistä.

Jaakko: Silloin voi tulla myös vääriä tulkintoja varmaan paljon ja itse kullakin tai vääriä tai ei, mutta ainakin ehkä hyvin erilaisia, mitä on mahdollisesti tarkoitettu, että kyllä mä ihan myös lähtien siitäkin, että itse olen myös ihan aikuisiällä vasta katsonut jotain sanoituksia tarkemmin, mitkä oon luullut tietäväni ja oon niitä siihen asti ehkä jopa laulanu ihan väärin, jostain se on tarttunut johonkin muistiin. Ja ei sillä ole sinänsä väliä. Se aiheuttaa ehkä lähinnä koomisia tilanteita. Sillä tavalla puhutaan kevyestä musiikista ja sen aiheuttamista tulkinnoista, mutta että siinä on tietysti sitten se aina ja sehän on osa sitä kauneutta, että jotenkin tulee niitä, kaikilla on vähän erilaisia tulkintoja.

Mariska: Kyllä ja niin ja vaikka siis ei jättäisi sanomattakaan, niin kyllähän niitä tulkintoja silti tulee. Se on tosi jännä musta. Eilen mietin yhtä opetustilannetta, missä juuri tämä edellä mainittu Putro oli paikalla ja sitten, kun me käytiin hänen kanssa läpi eri laulutekstejä. Siellä oli paljon kirjoittaja paikalla, niin mä luin jonkun oppilaan tekstin ja huomasin heti tai olin varma, että tämä oon niinku näin. Ja se oli heti välittömästi täystyrmäys, koska sitten mä tajusin, että kaverilla vieressä on täysin toinen tulkinta. Ja sitten ilmeisesti myös se oikee tai ”oikee”, mutta kirjoittajan oma viesti oli sitten vielä eri. Että kyllä siinä saa kieli keskellä suuta olla. Mutta siis siinä mielessä mä kyllä, siis niitä on varmasti erilaisia kirjoittajia, että osa haluaa sanoo tarkemmin, osa haluaa jättää enemmän tulkinnanvaraa ja sitten kaikkea siltä väliltä. Että ehkä siinä mielessä se sitten semmoinen kehittyneen tai edistyneemmän kirjoittajan juttu on sitten se, että se pystyy itse päättämään, että milloin käytetään mitäkin tehokeinoo.

Jaakko: Itseasiassa mulla jäi jotain mieleen, mitä kesällä mainitsit siitä just tavallaan henkilökohtaisuudesta ja miten laululyriikan kautta on löytänyt reittejä itseensä sekä muihin. Niin kiinnostaisi kuulla, että miten sä koet henkilökohtaisuuden näkökulmasta sen, että tekeekö biisin itselle vai tekeekö sen jollekin muulle? Mä ymmärrän et voi olla toki eri vaiheita, että joskus tulee vaikka tilauksena, että voitko tehdä biisin tai jotenkin näin. Mutta jos nyt vaan istut alas ja kirjoitat. Ylittääks se jossain vaiheessa jonkun kynnyksen, että sulla tulee mieleen, että tää voisi sopia jollekin muulle tai tää ei enää ole mulle vai miten se menee? Ja miten sen henkilökohtaisuuden näkökulmasta se erottelu?

Mariska: No mä en enää, mä kirjoitan tosi vähän muille ihmisille, että mä teen ihan pelkkiä tilauksia. Joskus tulee semmoisia biisejä, siis todella harvoin niinku kerran kaks vuodessa, henki puhuttelee. Ja sitten tulee vaan biisi, joka saattaa etsiä kauankin kotia, löytää kodin tai ei löydä ikinä. Mutta tota muuten niin sen lisäksi, että mä en kauheasti kirjoita muille, niin mä en myöskään enää kirjoita yksin. Ja se niinku takaa sen, et mä tiedän, milloin mä oon menossa kirjoittamaan itselleni juttuja. Ja koska siinä on kaksi ja muuta kirjoittajaa läsnä jatkuvasti, niin se automaattisesti ehkä tekee yksityisestä yleisempää. Tai siinä mielessä että se on niinku kerrasta sitten käydään läpi koko teksti, joka ehkä kun on kaksi muuta ihmistä jo niin kyllä se siinä vaiheessa niin sen pystyy jo katsomaan, että onko tää viesti millä tavalla selkeä ja näin. Mutta mielestäni ei ole ollenkaan mielekästä kirjoittaa mistään, mihin ei ole jollain tasolla kokemuspohjaa tai ajatuksia tai jotenkin henkilökohtaista. Että se on satuilua ja semmoinen irrationaalinen tai niin kun todellisuuspohjaton satuilu, tarinankerronta ei ole ikinä kiinnostanut mua millään tasolla.

Jaakko: Ehkä vähän haen sitä, että onko sitten ollut jotenkin, onko se tuntunut välillä joskus vaikealta luovuttaa? Ehkä sitä kauttahan haen myös sitä henkilökohtaisuutta, että jos on tehnyt jonkun niin tai että pystyykö sen lapsen päästämään maailmalle?

Mariska: Se ei ole lapsi, se on teksti ja sitten tota niin mä, mulle tulee, anteeks.

Jaakko: Joo aivan.

Mariska: Nyt tää ei ole siis sulle, mutta ylipäänsä niinku laulunteko ja sitten synnytyksen. Mä oon synnyttänyt yhden lapsen, niin se on niin brutaalii toimintaa, että sen ja laulun yhdistämisellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Mä en siksi käytä sitä synnytyssanastoo tässä, nykyään yritän ainakin tietoisesti pyrkiä välttämään sitä. Mutta siis tää ei ollut siis dissaus sua kohtaan, sori.

Jaakko: Joo, ymmärrän. Ymmärrän myös kritiikin ja otan sen vastaan.

Mariska: Mutta mitä tulee siihen henkilökohtaisuuteen, niin ei ole pienintäkään ongelmaa. Kyllä se jos mä kirjoitan toiselle ihmiselle ja mä kyllä ihan tietoisesti teen henkilökohtaista. Monesti se on ollut semmoinen, että mä pystyn kertomaan paljon tarkemmin mun omista asioista, koska mä tiedän, että toinen ihminen esittää sen, niin mä en voi jäädä kiinni. Vaikka mä kertoisin nyt, että se ja se biisi on tehty jollekin ja se kuvastaa sen hetkistä aikaa, niin sitten kuitenkaan kun en mä siitä jää silti kiinni koskaan, kukaan ei yhdistä sitä kuitenkaan muhun ja sitten mä oon turvassa.

Mä oon kertonut kaikki mun pimeimmät salaisuudet tuolla. Ja se on jännä, että joskus kun mä oon erilaisissa proggiksissa kertonut todella brutaaleja asioita biisien kautta, ja mä oon saanut kritiikin sitten, että mä kerron niin älyttömiä asioita ei ole uskottavaa enää millä tasolla. Vaikka ne on niinku ne mun pimeimmät asiat, mitä on ikinä elämässä tapahtunut, niin tavallaan mä oon turvassa koko ajan siinä mielessä, ei kukaan usko niitä sitten.

Jaakko: Sehän voi olla todella vapauttavaa siis. Ehkä mä haen sitä tässä myös, että kirjoittaa muille, niin se voi voi myös vapauttaa silleen sanomaan sellaisia, mitä ei sitten välttämättä myöskään itse haluaisi. Jos nyt aiemmin asettelin sen vähän eri tavalla, niin tää on se toinen puoli siitä, mitä varmaan voisin kuvitella.

Mariska: Joo ja siksi se on mun mielestä ollut tosi pitkään tosi vapauttavaa, koska mä oon jollain tavalla ettinyt itteäni ja sit niinku omaa sieluntilaani tutkaillut, niin mä olen ollut sen verran epäkypsä, että mä en ole sitä pystynyt niin kun seistä omien juttujeni takana. Se antaa etäisyyttä, se silloin tekee siitä jotenkin helpommin tarkasteltavaa myös.

Jaakko: Mä luulen, että tämä on hyvä kohta, ottaa meille pieni paussi. Ja jatketaan seuraavassa jaksossa Mariskan kanssa lisää.