Erilaisia, samanlaisia suomalaisia

.

Itsenäisyys on koko Suomen juhla, mutta mitä on suomalaisuus ja miten yhdenvertaisuus toteutuu nyky-Suomessa? Tätä tarkastellaan Aikamerkin Itsenäisyyspäivän juttusarjassa.

 

Ajatus yhtenäisestä suomalaisesta kansasta on yksinkertaistettu ja historiallisesti väärä, sanoo tutkija Leena-Maija Rossi.

Suomalaisuuden käsite on muuttunut, sanoo Helsingin yliopiston yliopistonlehtori, intersektionaalisuutta tutkiva sukupuolentutkija Leena-Maija Rossi. Ajatus vaaleaihoisesta, sinisilmäisestä suomalaisesta on aikansa elänyt maassa, jossa lukemattomat maahanmuuttajien Suomessa syntyneet lapset ovat jo ehtineet aikuisikään.

– Myös moni niin sanotuista kantasuomalaisista näkee suomalaisuuden jo laveammin. Sosiaalisen median kautta tulee tunne, että Suomessa on paljon suomalaisuuden määritelmää rajoittavaa porukkaa, mutta voi kysyä, onko se vain tavallista äänekkäämpi joukko, Rossi sanoo.

Suomalaisuus voi sitoutua suomen kieleen, kulttuuriin tai suomalaiseen elämäntapaan. Hyvinvointivaltio ja suomalainen koulutusjärjestelmä ovat Rossin mukaan asioita, joita monet arvostavat, ja joita he toivovat pidettävän yllä myös jatkossa.

– Suomalainen luontosuhde sen sijaan vaatii kriittistä tarkastelua. Se ei ole mikään sisäsyntyinen tai itsestään selvä asia vaan liittyy vahvasti ihmisen asuinpaikkaan ja perhehistoriaan. Osa kokee itsensä todella urbaaneiksi ja arvostaa ehkä lähinnä kaupunkiluontoa.

Myös suomalaista tasa-arvoa Rossi pitää osin myyttinä. Vaikka suuria edistysaskelia on otettu, Me too -liike on osoittanut, että myös Suomessa tekemistä riittää tasa-arvon saralla vielä paljon.

IHONVÄRI VOI SULKEA ULKOPUOLELLE

Niin sanotusta oikeasta suomalaisuudesta erottava tekijä voi joissain piireissä olla esimerkiksi ihonväri.

– Osa porukasta pystyy kokemaan ylemmyyttä suhteessa toisiin ihonväriin perustuen. On hyvin ongelmallista, että se liitetään suomalaisuuteen. Ristiriitaista on, että samaan aikaan kansallismielisten joukolla on vahvoja kansainvälisiä yhteyksiä, ja kansallismielisyys on tavallaan internationalistinen projekti, Leena-Maija Rossi sanoo.

Uskontoa Rossi sen sijaan ei pidä suomalaisuutta määrittelevänä tekijänä. Suurin osa suomalaisista on maallistuneita tapauskovaisia, joille uskonnollisuus näkyy elämässä erilaisten käännekohtien kuten häiden kohdalla. Historiallisesti suomalaisuuteen on aina sisältynyt erilaisia uskonnon harjoittamisen mahdollisuuksia, vanhasta kansanuskosta lähtien.

– Meillä on ollut todella pitkään muslimeista koostuva tataarivähemmistö, juutalainen vähemmistö ja ortodoksivähemmistö. Edes suomalaista työmoraalia ei enää nykypäivänä voi tiukasti liittää luterilaisuuteen.

EROT OVAT RIKKAUS

Leena-Maija Rossin mukaan ihmisten kesken löytyy aina eroja, vaikka he olisivatkin samaa kansallisuutta tai sukupuolta.

– Ihmiset voivat olla erilaisia esimerkiksi seksuaaliselta suuntautumiseltaan tai ruumiilliselta kyvykkyydeltään. Eroja ei pitäisi vain hyväksyä vaan myös pitää arvokkaina.

Rossin mielestä eroista voi oppia, ja ne tuottavat kulttuurista rikkautta. Kulttuurisen moninaisuuden hyväksyminen olisi tärkeää myös resurssien säästämisen kannalta.

– Ihmisten kannattaisi elää rauhanomaisesti keskenään. Se, että listitään toisiaan tai harjoitetaan väkivaltaa, on aina valtavaa haaskausta. Jos vihanpidon sijaan on ihmisiksi ja antaa muiden olla rauhassa, vapauttaa omia resurssejaan muuhun.

SYRJINTÄÄ JA SAMAISTUMISTA

Intersektionaalisuus-termillä yritetään Rossin mukaan tavoittaa sitä, että ihmisen identiteettiin liittyy monenlaisia, toisiaan leikkaavia eroja. Niistä voi seurata moniperustaista syrjintää, mutta myös samastumista muihin, osittain hyvin erilaisiin mutta toisaalta samanlaisiin ihmisiin. Ihmiset saattavat eroistaan huolimatta liittyä yhteen jonkin yhteisen asian tai päämäärän vuoksi.

– Se on nähty esimerkiksi feministiliikkeessä, jossa monenlaiset naiset ajattelevat, että heillä on yhteinen päämäärä. Tai Black lives matter -liikkeessä, johon monet valkoiset ihmiset kokevat vahvaa liittolaisuutta.

Intersektionaalisuuden avulla päästään Rossin mukaan tarkastelemaan yhteiskunnassa toimivia sortavia rakenteita. Samalla se avaa Suomeen liittyvän erojen moninaisuuden, niin nykypäivänä kuin historiallisesti. Hän muistuttaa, että Suomessa on ollut jo kauan kulttuurisesti, kielellisesti ja maantieteellisesti erilaisia ryhmiä ja vähemmistöjä.

– Yhtenäiseksi kansaksi kertominen on ollut vasta kansakunnan luomisen ja itsenäisyyden ajan tarinaa, jota on sitten toistettu menestyksekkäästi. Mutta siinä on ylipyyhitty paljon jo olemassa olevia eroja, Rossi sanoo.

Rossin mukaan elämme aikaa, jossa keskustelukulttuuri on kipinäaltis, ja osa ihmisistä tuottaa voimakasta vastakkainasettelua erilaisten ryhmien välille.

– On hyvä miettiä, minkälaisten mielikuvien vallassa näitä jakoja tehdään. Itse olen sitä mieltä, että kannattaisi suunnata resurssit johonkin rakentavampaan kuin ulossulkemiseen.

ELIITIN, VAI KOKO KANSAN JUHLA?

Leena-Maija Rossin mukaan itsenäisyyspäiväjuhlallisuuksia järjestävät tahot pyrkivät luomaan päivästä koko kansan juhlan. Itsenäisyyspäivän vastaanoton elitististä vaikutelmaa puretaan kutsumalla mukaan kaikenlaisten kansanosien edustajia.

– Ehkä Linnan juhlien muoto on kuitenkin se, mikä tekee sen elitistiseksi ja antaa pönöttävän juhlimisen vaikutelman.

Rossi toivoo, että suomalaisuuden juhlinnassa voitaisiin vähitellen irrottautua sodasta ja alkaa katsoa eteenpäin. Juhlimisen arvoinen asia olisi esimerkiksi hyvinvointivaltion kehittäminen ja ylläpitäminen.

Jenni Meronen
Kuva: Istockphoto

Lue sarjan muut jutut tästä:
”Suomi selviää, kun kaveria ei jätetä”
”Suomi on maailman paras maa romaneille”
”Transihmisten ääni ei kuulu yhteiskunnassa”
”Saamelaisia pitää kunnioittaa omana kansanaan”