Kirjoituskilpailu nuorille: Sosialidemokratia 2020-luvulla

Kalevi Sorsa -säätiö ja Työväen Sivistysliitto järjestävät avoimen kirjoituskilpailun aiheesta ”Sosialidemokratia 2020-luvulla”. Kirjoituksilta toivotaan sosialidemokraattisen ideologian tilan ja suunnan pohdintaa.

Sosialidemokraattinen ideologia on muuttunut historian saatossa, vastaten kullakin aikakaudella vallinneisiin yhteiskunnallisiin oloihin ja polttaviin kysymyksiin. Vaikka poliittisen kentän vastakkaisella laidalla on povattu keskustavasemmistolaisen liikkeen hiipumista, kertovat sosialidemokraattisten puolueiden vaalivoitot esimerkiksi Suomessa, Saksassa ja Norjassa erilaista tarinaa.

Mitkä ovat 2020-luvun merkittävimmät yhteiskunnalliset ongelmat ja onko sosialidemokratialla vastauksia niihin? Onko sosialidemokraattinen ideologia ristiriidassa modernin kapitalismin kanssa? Mikä on sosialidemokratian suhde hyvinvointivaltioon, työhön, ympäristöön tai ihmisoikeuksiin?

Toivomme analyyttisia ja yleistajuisia kirjoituksia, jotka ottavat rohkeasti kantaa yllä mainitun kaltaisiin aiheisiin. Aihetta voi lähestyä vapaavalintaisesta näkökulmasta, hyödyntäen esimerkiksi valtio-opin, historian, filosofian tai taloustieteen käsitteitä.

  • Haluamme antaa tilaa uusille äänille, jonka takia otamme vastaan kirjoituksia enintään 35-vuotiailta kirjoittajilta (ts. kirjoittajan tulee olla syntynyt 1987 tai sen jälkeen).
  • Kirjoitusten maksimipituus on 2000 sanaa (noin 6 sivua).
  • Kirjoitukset tulee lähettää 4.3.2022 klo 12 mennessä sähköpostitse Margolit Mihlinille (margolit.mihlin@sorsafoundation). Määräajan jälkeen saapuneita kirjoituksia ei huomioida.

Kirjoitukset arvostellaan nimettöminä kolmihenkisen raadin toimesta. Paras kirjoitus julkaistaan keväällä ilmestyvässä Kalevi Sorsa -säätiön artikkelikokoelmassa, joka käsittelee sosialidemokraattisen aatteen tilaa tällä vuosikymmenellä.

Kärkikolmikon kirjoitukset julkaistaan lisäksi Kalevi Sorsa -säätiön kotisivuilla ja kirjoittajat palkitaan 400 (1. sija), 200 (2. sija) ja 100 (3. sija) euron palkinnoilla.

Huomio! Nimettömän arvostelun helpottamiseksi pyydämme noudattamaan seuraavia ohjeita:

  • Kirjoitus tulee lähettää sähköpostin liitetiedostona (esim. pdf).
  • Sivu 1: Merkitse vain kirjoittajan nimi, ikä, sähköpostiosoite ja puhelinnumero
  • Sivu 2: Otsikko ja varsinaisen tekstin aloitus

Lisätietoja
Mikko Lievonen
mikko.lievonen@sorsafoundation.fi