Laulun pitää tuntua vahvalta 

Jaakko: Tervetuloa kuuntelemaan kolmasjakso äänimerkin podcastista, jossa mun vieraana tänään on Mariska. Yhteiskunnallisesti ajateltuna, miten sä koet, että miten sanottajan/kirjoittajan/artistin työ mielletään? Otetaanko se vakavasti oikeana ammattina? Tietysti jonkun kynnyksen jälkeen se varmasti otetaan, kun sitten on jotenkin meriittejä ja näin. Onko se muuttunut sun uran aikana? Oletko sä havainnut sellaisia muutoksia?

Mariska: En tiedä liittyykö tämä isommin vaan tekstinkirjoittajan näkökulmasta ja ehkä se liittyy myös säveltämiseen, mutta et jollain tavalla kiinnostus suomen kieltä kohtaan, niin se menee kyllä varmaan käsi kädessä vähän siihen, että just sivistyneisyyden ja kiinnostukseen kieltä kohtaan. Tai jotain sävellystä. Että miten semmoisia asioita tutkitaan ja painotetaan, että jos on vaan – mitenköhän mä osaisin selittää. Suomen kielen merkitys on varmaan ollut jotenkin, musta tuntuu, että kirjallisuus ja kaikki tämmöinen sivistys, sitä on painotettu enemmän. Mitä lähemmäs mennään sotaa niin sen tärkeämpää se on ollut ja meidän identiteetti ja kulttuuri niin se on ollut avainasemassa. Ja sitten periaatteessa, mitä tavallaan tehostetummaksi markkinatalous on mennyt ja periaatteessa vaan luvut ratkaisee. Eikä enää katota niiden lukujen taakse, miten vaikka joku menestyvä yritys, siellä taustalla vallitsee niin paljon arvoja, jotka näkyy siinä miten vaikka työnantaja tai pomot kohtelee tehdastyöläisiä. Onko siellä näytelmäkerho vai onko se vaan silleen, et nyt kaikista revitään selkänahasta lihat ja luut. Niin periaatteessa tommoiset asiat, että vaikka annetaanko määrärahoja koulun musiikkiopetukseen ja opetukseen äidinkielessä. Osaako skidit enää kirjoittaa oikein ja kiinnostaako niitä yhtään edes miten kirjoitetaan suomen kieltä ikään kuin oikein? Ja onko sillä merkitystä? Mä en tiedä, mutta suomen kielen arvostus, niin mun mielestä se on avainasemassa, että mitä köyhempi se kieli on, niin sen huonommin myös voi se ihminen. Ja sen vähemmän meillä on sanoja kertoo meidän tunteista, kertoo siitä, mitä me ollaan ja miten me määritellään itseämme ja määritellään maailmaa ympärillä. Siinä mielessä pätee laululyriikkaan… En mä tiedä. Pitäisi olla varmaan semmoinen laajempi perspektiivi katsoa sieltä, vaikka just sata vuotta sitten lauluja tai runouden tilanne ja kirjallisuus versus tämä hetki. Että millä tavalla siellä on osattu jäsennellä ajatuksia, kertoa tarinaa, kuljettaa tarinaa ymmärrettävästi tai vaikka vähän epäselkeemminkin. Mitä vähemmän sille tekstille annetaan merkitystä, niin ehkä just tavallaan kuulija tottuu, ihminen tottuu kuulemaan sellasia tekstejä. Monethan suhtautuu laululyriikkaan silleen, että se on vähän semmoinen sävelmaailman täyte, että pistää nyt jotain jöödii tuohon päälle. Mitä enemmän vaan se on semmoista täytettä, niin sen vähempiarvoiseksi se varmaan muuttuu. Mutta mä luulen, että sitä pystyy vaalimaan sillä, että siihen suhtautuu suurella kunnianhimolla. Mä en osaa sanoa, että miten periaatteessa, mutta kyllä varmaan tuolla moni sanottaja legenda kääntyy haudassaan, jos ne kuuntelee, vaikka mitä on numero ykkösinä siellä sun täällä nytten. Ja sitten osa niistä on tosi laadukkaita, mutta iso osa ei sitten välttämättä siinä mittapuussa kauheasti pärjää. 

Jaakko: Huomaatko sä jotain ajan henkeä, jos sä kuuntelet nyt modernia, uutta musaa ja jos ajatellaan tällain, sun ekasta levystä on nyt 20 vuotta, niin verrattuna siihen aikakauteen? Ja sitten jos ajatellaan vielä 20 vuotta eteenpäin, että mitä se vois olla? Mä tiedän, ettei tässä kristallipalloa ole kellään, mutta mistä sä itse haluaisit, ehkä onko jotain aihealueita, mitä sä haluaisit vielä ruveta käsittelemään musan kautta enemmän?  

Mariska: No en mä ainakaan aihealueita silleen, että ne on, mitä kulloinkin kiinnostaa niin, mä oon niistä sitten varmaan yrittänyt kirjoittaa. Mutta en mä usko, että se aiheist on, mutta enemmänkin juuri se tapa, miten aiheita käsitellään. Miten hyvin se menee maaliin. Miten hyvin se puhuttelee vastaanottajaa, niin ehkä se on se kysymys. 

Jaakko: Joo, mä itse asiassa viittaan siihen, että mä luin kesällä meidän Aikamerkin haastattelua ja siinä puhuit, että alkuaikoina sua pyydettiin tuomaan tekstityksissä naisnäkökulmaa esiin. Mikä siinä on tilanne sun uran alkuaikoihin verrattuna? 

Mariska: Silloin tekstittäjän rooli oli vielä vahvasti miesten käsissä ja nyt se on tyttöjen käsissä. Nykyään valtaosa, jos menee kirjoitussessioihin, missä on paljon tekijöitä, niin yleensä valtaosa niistä lyriikoista on naispuolisia tekijöitä mun mielestä ainakin. 

Jaakko: Ootko sä havainnut sitten jotenkin, miten se kuuluu meidän populaarikulttuurissa nyt sitten? 

Mariska: No en mä tiedä. Mä en osaa sanoa, onko se siitä kiinni vai ei, mutta että aika semmoista niinku emotionaalista ja tunne-elämän kuvausta ja semmoista ehkä vähän pehmeämpää lähestymistä aiheiseen. Mut sitten toisaalta, että ihan sama, että ehkä se on enemmän ikäkysymys ku sukupuolikysymys. Joo niin se varmaan on. Koska nuoremmilla miehillä on hyvin semmoista vähän läheisriippuvaista tekstiä, niin kuin naisilla. Mutta itse asiassa se onkin jännä juttu, että laululyriikassa ne on jännät ne roolit, että miten lauletaan jostain rakkaudesta. Vaikka minun suhteesta sinuun, niin sitten se on, että ”älä jätä, mä kuolen, jos meet” ja ”äiti anna tisuu, että minä selviän tästä huomisen, mä en enää pärjää”. Se on aika uusavuton jollain tavalla nuorempien, ainakin jossain vaiheessa. Pari vuotta sitten, kun me oikein käytiin analysoimaan läpi kollegoiden kanssa, niin tuli semmoinen fiilis, että se on aika itkusta. Mutta onko se joku ikäjuttu, että sitten kun tulee ikä enemmän, niin sitten se kovenee se katsanto tai jotenkin. Mä en osaa sanoa. Vai onko se sukupolvikysymys? Se voi olla myöskin semmoinen. En omaa avaimia tähän juttuun, mutta niin se on aika törkeä, se oli tietenkin karrikoiden sanottu, mutta tämmöinen pieni havainto mulla on ollut. Mitä sä oot mieltä? 

Jaakko: No mulla just tuli mieleen noita vanhoja biisejä jostain sieltä 90-luvulta että ”Hei, älä mene tai viet multa kaiken”. 

Mariska: Joo, mutta onko se käännös? Mitens tarkka käännös se on? 

Jaakko: Mä en muista sitä. 

Mariska: ”I can’t live… tipibipi… without you” niin sehän on ”Älä mee tai viet multa kaiken”. 

Jaakko: Aivan aivan, että se tavallaan on pyörinyt enemmän tai vähemmän aina mukana. Mutta toi uusavuttomuus oli kyllä kiinnostava momentti tohon kans, että se on jotenkin ihan. Mut en osaa sillä tavalla kanssa nyt verrata tuohon, että miten se on sitten, onko muuttunut miten ja onko sillä jotain sukupuolen kanssa tekemistä? 

Mariska: Se ei ehkä ole. En mä tiedä. Nyt kun mä käyn miettii, sitten on jotain just vaikka mun mielestä kovimpia tekstejä – ja mä rakastan semmoista todella kovaa ja karua ja rapa roiskuu – niin Jaana Rinne on ehdottomasti yksi ansioituneimpia. Cliftersin käännökset, ne on ihan järjettömän rock. Siinä mielessä voisi ajatellakin, että nyt toi mun aikaisempi, että gimmat kirjoittaa, niin ei se vältsyy ole sitten kuitenkaan sukupuolikysymys, vaan että se on sukupolvi. Ehkä ajankuvaa, ehkä jotain just silleen, että miten siinä ajassa tietyt ryhmät, miten ne puhuu asioista. Mä en tiedä, esimerkiksi miten, vaikuttaaks tällä hetkellä kuinka paljon uusilla kirjoittajilla jollain tavalla puhekulttuuri, että mitä saa sanoa, mitä on korrektia sanoa, alkaaks jengi varoa ihan helvetisti? Että, jos ei ole korrektia puhua näistä ja puhuu semmoisia, käyttää tiettyjä sanoja. Että typistääks se sitä ilmaisua paljon kädenlämpöisemmäksi, että tavallaan semmoinen ylenpalttinen kohteliaisuus, mä en tiedä, mun mielestä laulussa sillä ei ole mitään virkaa. Laulun pitää loukata ja parantaa, että me noustaan lentoon, ihan mitä tahansa. Mutta laulun pitää tuntua vahvalta, niin jos aletaan varoa kaikkea. Ei tietenkään nyt mitään törkeyksiä. Nääkin on vähän monitulkintaisia asioita, mutta miten semmoinen tulee vaikuttaa, en tiedä. 

Jaakko: Niin se on kiinnostava pointti, koska sitten siinä painitaan kuitenkin sen saman asian kanssa, mihin aiemmin viitattiin, että jätetään paljon sanomatta ja näin. Mutta se jättää jo niin paljon, että tulee saippuaa helpommin ehkä koko asiasta. Että jos sitten pelon takia ei enää sanota, niin se on eri asia kuin, että mielikuvituksen tilan takia ei sanota. Niin se on ihan totta, että saa nähdä, miten se menee. Mutta onko sulla suomen kielestä jotain suosikkisanoja tai jotenkin, lähdetkö sä joskus tekemään biisejä jostain kiinnostavasta sananparresta tai sanasta? 

Mariska: Joo, viimisin tulee nyt ensimmäiseksi mieleeni; ”Pahuus on hiipinyt Parikkalaan”. Tavallaan lähdettiin siitä fraasista liikenteeseen ja sen päivän tunnelmista. Mutta me tiedettiin about, missä maailmassa liikutaan, mutta sitten se anto, tuommoinen fraasi, niin se avasi sen koko jutun kappaleeseen. Ja se on siis mun uuden levyllä. Mutta joo, kyllä aina välillä niinkin päin, kyllä. 

Jaakko: Että se oli se ydin ja sen ympärille rupes riihmasto rakentumaan. 

Mariska: Joo. 

Jaakko: Ja sitten vielä vikana kysymyksenä, että minkälaisia terveisiä sä antaisit alkuvaiheessa oleville sanoittajille ja biisintekijöille, jotka tuolla kovasti kirjoittaa ja ehkä osa päätyy pöytälaatikkoon syystä tai toisesta. Mutta kuitenkin, jos on halua yrittää edetä niin, tuleeko sulla jotain terveisiä mieleen? 

Mariska: No tota, varmaan kehittymisen kannalta se, että palautteen saaminen on mun mielestä tosi tärkeetä. Varsinkin kun hakee sitä alkujuttua ja miten se käynnistyy. Se alun kynnys on se, että ketkä siitä alun yli pääsee, niin ne usein tuntuu olevan niitä ihmisiä, jotka oikeasti haluaa palautetta – joka saattaa ja usein onkin ihan alussa aika kovaakin palautetta ja musertavaa. Kritiikkiä kannattaa toivoa osakseen ja sitten avoimin mielin ottaa se vastaan. Että periaatteessa, jos vaikka kritisoin sun kappaletta, niin se ei tarkoita sitä, että mä kritisoin sinua persoonana. Ne asiat on hyvä irrottaa täysin toisistaan, se on tärkee mun mielestä. Ja tietenkin, että on joku ihminen, joka on hyvä, sillä tavalla tekstiorientoitunut, että sieltä tulee järkevää kommenttia, niin semmoinen olisi ihan hyvä aina ettii siihen johonkin lähipiiriin, että pystyy jollain tavalla peilaan. Monesti kehitys ei ole varmastikaan suurta, jos jotenkin jää vaan omaan kuplaan tai näyttää jollekin, joka sanoo vaan aina, että tää on tosi hyvä. Siinä ei hirveästi välttämättä ainakaan nopeasti tapahdu mitään. 

Jaakko: No se samahan voi käydä toisaalta sitten, jos taas se ura on edennyt oikein merkitykselliseksi. Kaikissa vaiheissa tarvitaan myös sitä palautetta luotettavilta ihmisiltä. Ettei sitten jossain vaiheessa käy niin, että kukaan ei enää sano mitään kritiikkiä, kun olet niin meritoitunut. 

Mariska: Joo itsevaltias kyllä. Joo siis kyllähän semmoinen, mutta mä en usko, että ihan kauhean korkealle pääsee silleen. Toki saattaa kaikennäköistä tapahtua, just joku diktaattorisyndrooma tulee, mitä ikinä, mutta että se on sitten asia erikseen. Mutta mä luulen, että aika moni jo ikään kuin korkealla tasolla oleva on halukas ja valmis asettumaan oppilaaksi koko ajan. Se itse asia, mitä tehdään, se on tärkeämpi kuin se oma leijailu. 

Jaakko: Hyvä. Tähän on hyvä päättää. Kiitos paljon haastattelusta. 

Mariska: Kiitos paljon. Oli kiva jutskailla. 

Jaakko: Kuin myös. Ja Mariskan tosiaan seitsemäs sooloalbumi ”Mäihä” on Julkaistu 14. lokakuuta 2022 ja löytyy levykaupoista ja suoratoistopalveluista. Tämä oli äänimerkki TSL:n podcast, jossa aiheina monipuolisesti oppimiseen, osaamiseen, työelämään, yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen, kulttuuriin sekä osallisuuteen liittyvät aiheet. 

Mariska: Tärkeitä aiheita. 

Jaakko: Mielestäni kiinnostavalla tavalla sivusimme kaikkea. En edes tarkoituksellisesti, vaan ihan sattumaltakin osittain. Kaikki nää jaksot on kuunneltavissa suoratoistopalveluissa ja tekstiversiot löytyvät TSL:n verkkosivuilta ja sieltä löytyy myös nämä podcastit. Kiitos vielä Mariskalle ja kiitos kuuntelijoille ja hyvää keikkojen jatkoa ja vuoden loppua. 

Mariska: Kiitos paljon sitä samaa. 

Jaakko: Jes, moi.