Onnistunut verkkokoulutus vaatii ohjausta ja ryhmäyttämistä

Mitä toimintatapoja ja käytäntöjä verkkokouluttajan pitää hallita? Tässä kirjoituksessa sukellan muutaman väitteen kautta syvemmälle verkkokoulutuksen vetämiseen. 

Väite 1: Mikään verkkokoulutus ei toimi ilman ohjausta  

Tuskinpa kukaan meistä pystyy taikomaan niin upeita verkkokursseja, että kaikki osallistujat pystyisivät kasvattamaan osaamistaan ilman ohjausta. Edes itsenäisesti suoritettavat verkkokurssit eivät onnistu tässä. Väitteen takana ovat tietyt standardit koulutukselle: koulutuksella on oltava tavoite, tavoitteen on kohdistuttava tarpeeseen ja koulutuksen on lisättävä osaamista. 

Koulutusten osallistujat ovat aina eritasoisia, ja tämä on otettava huomioon verkkokurssien suunnittelussa ja ohjauksessa. Niin lähikoulutuksessa kuin verkossa voimme karkeasti jakaa osallistujat kolmeen ryhmään: tekijät, aikataulussa pysyvät ja tuettavat. Näistä tekijät pärjäävät ilman kouluttajan tukea, mutta aikataulussa pysyvät ja tuettavat kaipaavat ohjausta.

Ohjausta tukee ohjaussuunnitelma, joka minulle tarkoittaa suunnitelmaa siitä, miten aion toteuttaa ohjauksen (verkko)koulutuksen aikana. Suunnitelmassa on olettamia, joiden kautta luon erilaisia polkuja ohjaukselle. Oletan esimerkiksi, että osallistujat ovat erilaisia. Lisäksi suunnitelmassa on aikataulu ohjaukselle. Merkitsen siis itselleni työtä (verkko)koulutuksen parissa ja suunnittelen sillä tavalla oman työni.  

Omaan ohjaussuunnitelmaan kannattaa lisätä myös verkkotapaamisia. Ne ovat kouluttajan ohjaustyökaluja. Kouluttajan tehtävänä on mahdollistaa yhdessä työskentely ja ystävällisesti velvoittaa siihen.

Muita keinoja ohjaukselle tai lisätyökaluja verkkotapaamisissa voivat olla esimerkiksi ohjatut pienryhmätapaamiset, teemat tai kodin/osallistumispaikan hyödyntäminen. Verkkotapaamisten teemoiksi sopivat muun muassa aamukahvitapaamiset tai esimerkiksi tärkeimmän tavaran esittely. Kouluttaja voi myös lähettää postitse (hyvissä ajoin) osallistujille tarvikkeita, joita normaalisti käyttäisi lähiopetuksessakin. Näillä ohjauskeinoilla kouluttaja voi rentouttaa tilannetta ja rakentaa luottamuksellista tilaa.

Vain mielikuvitus rajoittaa työskentelyä. Joskus parasta on antaa ajatuksille tilaa. Aina voi kokeilla uutta ja ajaa päin seinää. Siitäkin voi oppia. Jos oppia ei syntynyt ensimmäisellä kerralla, voi kokeilla uudestaan. Muutoksen hakeminen ja tekeminen voi sattua, mutta monesti se myös kannattaa.

Väite 2: Ryhmäyttäminen on tärkeämpää verkkokouluttamisessa kuin lähiopetuksessa 

Milloin keskustelu oikeasti alkaa? Keskustelu tuntemattomien kesken voi alkaa, kun tila, jossa keskustelu on tarkoitus käydä, on saatu luottamukselliseksi. Luottamuksellisuuden tunteen aikaansaamiseksi on monta eri menetelmää käytettävissä.  

Ryhmäytyminen ja sitoutuminen verkkokoulutuksessa vaativat paljon ohjausta. Kouluttajan on mietittävä, miten ohjaa aloituksessa keskustelun rennoksi, tuttavalliseksi jutteluksi, johon kaikki voivat osallistua. Ryhmän omaan dynamiikkaan täytyy myös kiinnittää huomiota keskustelun ohjaamisessa.  

Ilman ryhmäytymistä ei synny spontaania tai orgaanista keskustelua. Keskustelusta sinänsä voi syntyä ryhmäytymistä, joten on syytä pyrkiä osallistujien keskusteluttamiseen ja vuorovaikutuksen mahdollistamiseen verkkoalustalla. 

Verkossa luottamus osallistujien välillä löytyy kouluttajan ohjauksella. Ohjaaja tuuppaa oikeaan suuntaan, rikkoo muureja ja oletuksia, näyttää esimerkkiä ja osoittaa tilan olevan luottamuksellinen. Välillä voi kirjoittaa väärin, välillä saa ymmärtää väärin – pääasia on olla paikalla ja osallistua. Kun luottamuksen tunne syntyy, saadaan aikaan keskustelua myös verkossa, vaikka ohjaaja itse ei ole vahtimassa kurssinsa keskustelupalstaa kellon ympäri. Ohjausta vaaditaan niin kauan, että keskustelua syntyy ja elää itsekseen.  

Joku jää aina lähtötelineisiin, kouluttaja ei takerru siihen  

Verkkokouluttajan kannattaa muistaa, että  osallistujat etenevät omaan tahtiinsa – jotkut nopeammin, toiset hitaammin ja osa jää lähtötelineisiin. Kouluttajan on hyvä noudattaa laatimaansa suunnitelmaa, koska osallistujien osaaminen kasvaa, kun kouluttajalla on järjestelmällinen ote. Tämä ei tarkoita sitä, että alkupisteeseen jäänyt osallistuja unohdetaan, mutta koko osallistujakaartin eteneminen ei saa kärsiä.

Osallistujat ovat lähtökohtaisesti sitoutuneita kurssin suorittamiseen, koska jokaisen tavoitteena on saada lisää osaamista asiassa, jonka he kokevat merkitykselliseksi. Kouluttajien työn ansiosta moni löytää itselleen uusia merkityksiä sivistyksen voimalla. 

Lue bloggaussarjan ensimmäinen osa Johdatus ay-verkkopedagogiikkaan ja verkkokoulutusten suunnitteluun täältä.