Runot on leikki, johon en koskaan kyllästy – Reino Helismaa -palkinto Mariskalle

Työväen Sivistysliitto TSL palkitsi Mariskan vuoden 2022 Reino Helismaa -palkinnolla. Mariska vastaanotti palkinnon Työväen Musiikkitapahtumassa lauantaina 30.7.

– Sanoittaminen on intohimoni ja kutsumukseni. Laululyriikan myötä olen löytänyt reitin toisen ihmisen luo ja myös omaan sisimpääni. Runot on leikki, johon en koskaan kyllästy, kuvaa Mariska, joka kertoo olevansa erittäin otettu ja iloinen saamastaan palkinnosta.

Palkintoraadin perusteluissa korostuu Mariskan monipuolisuus ja laaja-alaisuus artistina, tekstintekijänä sekä eri tyylien taitajana.

– Mariska on julkaissut yhteensä kuusi sooloalbumia sekä kaksi Mariska & Pahat Sudet -albumia, joissa kaikissa on vaikutteita niin rapista, popista, jatsista kuin iskelmästäkin. Yhdistävänä tekijänä tuotannoissa on kuitenkin Mariskan persoona sekä tekstit, jotka saavat suomen kielen soimaan kantaaottavuudesta huumoriin ja kansanlaulumaisesta herkkyydestä urbaaniin rap-flowhun, perusteluissa todetaan.

Aivan kuten Reino Helismaa aikoinaan, Mariska kirjoittaa lauluja myös muille artisteille. Tuotteliaan tekstintekijän laaja-alaisuus tulee kokonaisuudessaan esille muille kirjoitettujen kappaleiden myötä. Mariska on venyttänyt onnistuneesti rajojaan niin Tangomarkkinoille kuin yhteistyöhön rockjyrä Popedan kanssa.

Laululyriikan uudisraivaajat

Mariska kertoo, että Helismaan tuotanto on hänellä ollut monessa käänteessä mukana, mutta varsinkin viime vuosina Päivänsäde ja menninkäinen -biisin muodossa.

– Laulan sitä usein lapselleni ja sen mukana olen todella pohtinut tekstiä, sen soljuvuutta ja syvyyttä, Mariska sanoo.

Mariskan rajoja kaatava työ toimii myös esikuvana. Palkintoraati toteaa, että Mariska hakee ilmaisulleen jatkuvasti uusia suuntia ja on ennakkoluulottomana suomalaisen laululyriikan uudisraivaajana myös esikuva uusille lauluntekijäsukupolville, erityisesti nuorille lauluja kirjoittaville tytöille.

Reino Helismaa -palkinto on suuruudeltaan 5 000 euroa ja se jaetaan TSL:n päättämänä ajankohtana 3–5 vuoden välein. Palkinnon ovat aiemmin saaneet Paula Vesala (2019), Heikki Salo (2014), Heikki Hector Harma (2009), Martti Syrjä (2004), Sauvo Saukki Puhtila (1999), Jaakko Teppo (1994) ja Vexi Salmi (1989).

Vuoden 2022 palkinnon saajasta päättäneessä raadissa olivat mukana Jaakko Suni (TSL:n kulttuurituottaja, muusikko/tuottaja), Tuomas Finne (TSL:n entinen kulttuurituottaja, Elmun ja Umo-Säätiön puheenjohtaja), Marianne Haapoja (Valkeakosken Musiikkijuhlan ja Valmun toiminnanjohtaja), Timo Kalevi Forss (kirjailija, Helismaa. Sanoittajamestarin värikäs ja traaginen elämä -teoksen kirjoittaja) ja Rolf Bamberg (Demokraatti-lehden kulttuuritoimittaja).

Lisätiedot
Jaakko Suni, palkintoraadin pj.
kulttuurituottaja, Työväen Sivistysliitto
+358 40 865 7576, jaakko.suni@tsl.fi

Mariskan haastattelupyynnöt
Tara Kojonen, +358 50 467 3269, tara@promosapiens.fi

Reino Helismaa oli monipuolinen musiikintekijä ja viihdetaiteilija. Hän teki yli 5000 laulun sanoitusta, 32 elokuvakäsikirjoitusta, yli 100 radiohupailua ja kahdeksan näytelmäkirjoitusta. Helismaa oli tekstintekijänä erittäin monipuolinen. Hänen kynästään syntyi hupailuja ja rillumareitä, mutta myös aikaa kestäviä iskelmiä, koskettavia lauluja sekä purevaa tekstiä yhteiskunnan epäkohdista.