Tekeminen ruokkii luovuutta

Jaakko: Tervetuloa kuuntelemaan toista jaksoa podcastista, jossa mulla on vieraana tämän vuoden Reino Helismaa -palkinnonsaaja Mariska.

Jaakko : Miten sä koet minkälainen vaikutus Helismaalla on ollut maamme populaarikulttuuriin? Ja onko hänen tuotannossa tiettyjä teoksia, jotka on sua puhutelleet erityisemmin?

Mariska: No varmasti hän on yksi meidän merkittäviä sanottajia. Ja sieltähän ne aina menneestä ammentaa sitten seuraavat mestarit. Kyllähän siinä on ihan selkeä paikka hänelle, jota sitten seuraajat ovat jatkaneet ja homma on aina mennyt nykäyksittäin eteenpäin.  Musta tuntuu, että mä oon vielä sitä ikäpolvea, että mulla on sieltä tarttunut jonkun verran takkiin. Semmoista ajattelua täysriimeistä ja kaikesta riimittelyyn liittyen, mittaan ja kaikkeen semmoseen. Mä oon käyttänyt ja käytän aktiivisesti osittain sieltä tullutta perintöö, mut kuitenkin mä sitten ammennan myös samaan aikaan seuraavilta polvilta. Räppi on oikeastaan tavallaan muokannut tosi paljon tätä meidän sanoitusmaastoa. Niin oon sillain yrittänyt yhdistää, että mä jotenkin koen olevani vedenjakaja kohdassa, missä mä en ehkä edusta kumpaakaan tai molempia. 

Mutta sitten tarkemmin ehkä Päivänsäde ja menninkäinen on se kappale, mitä mä oon sitten tarkemmin miettinyt ja aika useinkin just lapsen myötä. Hänelle oon iltalauluna tosi usein sitä laulanut ja sitä myöten sitten käynyt miettii, että mitäs tässä nyt sanottiinkaan. 

Jaakko: Niin ja viitaten siihen äskeiseen puhuttiin symboliikasta ja mielikuvituksesta. Ehkä enemmän, että siinähän on päivänsäde ja menninkäinen. Olen myös sitä paljon miettinyt, että mistä se kertoo, sen voisi ottaa vaikka nykypäivään tai se voisi toimia mihin tahansa aikakauteen, itse en ainakaan tiedä. Joku on ehkä sitten tutkinut, mikä on Päivänsäteessä ja menninkäisessä se syvempi tarina vai onko siinä, mutta itse en sitä tiedä ja aina ei välttämättä halua tietääkään, että se voi jäädä ihan sellaiseksikin. 

Mariska: Niin, kyllä joo. 

Jaakko: Vielä sanoittamisesta. Painitko jonkunlaisten haasteiden kanssa sanoittamisessa? Tai puhuit aiemmin, että oot aika avoimesti pystynyt sanoittamaan niitä pimeimpiä tuntemuksia. Mutta iskeekö välillä itsesensuuri päälle tai ootko päässyt vapautumaan siitä? 

Mariska: Ei mulla sinänsä. Mun mielestä se on, että mitä mun kirjoittajapartnerit Väino ja Jouni sanoo, kun me kirjoitetaan; meillä on kolmen sensuuri. Ei ole aiheita, mitä ei voisi käsitellä, mutta oikeastaan vaan juuri se tapa, miten asioita käsitellään. Se on ehkä juuri se tyyli. Tyylit, keinot, ne on se ratkaiseva mun mielestä. 

Jaakko: Jos puhutaan tuosta ammatista, sanoittajan ja biisintekijän työtä, niin miten sä kuvailisit sun ammattia? 

Mariska: No ammatti on toki hyvin monipuolinen, koska sitten mulla on siis vielä toi artistius siinä rinnalla. Se menee sillä tavalla sykleittäin, että ensin valmistellaan levyä ja sitten käydään esittämässä sitä. Ja ehkä silloin kaikkiin aikoihin ei mahdu kaikki tekemiset ihan kauhean hyvin päällekkäin. Mutta toki siis kyllä tiukan paikan tullen sekin. Mun biisinkirjoittaminen tapahtuu sillä tavalla, että kun saadaan sovittua yhteinen studioaika, niin sitten valmistellaan sessiot ja mennään yhdessä kirjoittamaan, kun meillä on ilta aikaa tai päivä ja sitten kirjoitetaan siellä kappale. 

Jaakko: Onko noista eri vaiheista joku enemmän mieleen kuin toinen tai pidätkö jostain prosessista enemmän vaikka tällä hetkellä? 

Mariska: Mä olin ennen vannoutunut studiotyöskentelyä rakastava, mutta sitten jotenkin ehkä iän myötä mulla on artismius vai -tius, mikäs se nyt sitten onkaan, niin artistius on alkanut kiinnostaa ihan yhtä lailla. Mä viihdyn siinä nykyään. Aikaisemmin mä pelkäsin, se oli liian jännittävää, enkä kokenut oloa varmaksi. Mutta nyt se on vahvasti biisin kirjoittamisen rinnalla. Se ei ole niinku uuden luomistilanne, vaikka joka kerta se biisi on eri lavalla, mitä ikinä saattaakin tapahtua, se elää, se muoto. Mutta kyllä mua uuden luominen kiinnostaa, ehkä se antaa ehkä semmoisen suurimman palkinnon vielä toistaiseksi ainakin. 

Jaakko: Mites sä kuvailisit sun työaikoja? Määrittyykö ne enemmän kellon mukaan vai inspiraation mukaan, onko siinä tapahtunut muutosta? Miten sä kuvailisit sun työaikaa? 

Mariska: Mä teen töitä periaatteessa, kun mä avaan mun silmät. Se saattaa olla kello seitsemän taikka kahdeksan ja sitten mä saatan jo aamulla siipaista jotain läjään. Mutta jos aktiivista sanoittamista pelkästään mietitään, niin se on vaan silloin, kun mä oon studiolla, kun meillä on sessiot. En mä muulloin kirjoita. Tosi harvoin. Tai sitten jos mä kirjoitan, niin mä kirjoitan random ajatuksia, aihioita, milloin vaan ja pieniä muistiinpanoja. Tai sitten illalla, kun skidi nukkuu, niin vähän punkkuu naamaan ja fiilistelyä. Sitten saatan kirjoittaa jotain, mutta en kyllä yleensä mitään biisejä. Että mä vaan jotain hahmottelen, yleensä niistä ei tule yhtään mitään. Mutta kuitenkin jonkunlaista jäsentelyä tapahtuu siinäkin. Kyllä niistä roskista saattaa kuitenkin jotain semmoista idean tynkää tulla, mitä sitten aletaan tekemään yhdessä. Sitten aktiivisesti ajateltuna, jos meillä on vaikka levyä varten kirjoitussessioita, sanotaan raffisti 15, joista sitten noin 10 kappaletta valikoituu levylle. Eli 15 iltaa vuodessa, karkeasti vuodessa – puolessatoista, se on mun aktiivi kirjoittamisaika. Sitten sen jälkeen alkaa kaikki muu, mutta se ei enää liity itse siihen ydinjuttuun eli laulun kirjoittamiseen. Ne on mun työajat. 15 kertaa 7 tuntia, paljon se tekee? Ei paljon mitään. 

Jaakko: Niin jos ajattelee noin. 

Mariska: Niin jos sen ajattelee noin, mutta sen voi ajatella hyvin eri tavalla. Urani aikana mulla on ollut tosi monenlaisia työtapoja. Mä oon aloittanut silleen, että mä oon haalinut kaiken mahdollisen duunin, mitä on mahdollista saada käsiinsä. Ja mä oon sitten tehnyt ikään kuin laatuun katsomatta eli mulla on ollut tärkeintä se määrä, että mä saan tekniikan haltuun. Mä olin ihan niinku tehdastyöläinen monta vuotta. Ja sitten sen jälkeen vähitellen se on muuttunut siihen, että ehkä nykyään mielekkyys ja tunnelma ja kaikki muut seikat ratkaisee. 

Jaakko: Aivan, että vähemmän, mutta enemmän panostaa siihen sitten. 

Mariska: Joo, joo kyllä. Mutta se on sitten että periaatteessa semmonen grindaaminen, mä näen, että sitä pitää tehdä vaan paljo ja sitten se vähitellen, niin kuin kaikki tekeminen, syvenee. Siihen tulee erilaisia kerroksia ja ahaa-elämyksiä ja vaikka mitä. Jos ihminen tekee samaa asiaa 30–40 vuotta, niin eihän se siinä samassa voi junnata. En usko ainakaan, että kyllä siihen jollain tavalla kehittyy se juttu. 

Jaakko: Niin aivan. Työvaiheet nopeutuu ehkä. 

Mariska: Niistä tulee erilaisia joo. 

Jaakko: Niin ei välttämättä nopeudu, mutta niistä tulee erilaisia koko ajan. Ei tarvitse opetella alusta asti sitä, kun silloin alkuvaiheessa. Miten sitten sä koet, paljon puhutaan työssä jaksamisesta yhteiskunnassa, miten se keskustelu tavoittaa sun ammattikuntaa sun kokemuksen mukaan ja miten sä suhtaudut siihen? 

Mariska: No siis jos yleisesti ottaen ekaks ammattikuntaa katotaan, niin kyllähän tuolla tyypit, jotka pärjää kaikkein parhaiten, on myös kaikkein ahkerimpia. Että pitää olla valmis tekee paljon työtä. Sitten voisi kuvitella, että iso osa ammattinsa pärjääjistä, että se on myös heidän intohimo. Silloin kun voi tehdä intohimoammattia ja toteuttaa kutsumusta, niin silloinhan se ei välttämättä niitä tunteja niin kauheasti laske eikä katso. Pakko ihmisen on saada rahaa jostain, että varmasti jokaisella on oma eri reitti, miten ne manit sieltä järjestyy. Ainakin sillon alkuun, kun sitä katalogii lähdetään rakentamaan, niin jostainhan sitä tuloa sitten pitää pikkuhiljaa alkaa kertyä. Oli se sitten et vanhemmat sponssaa tai sitten otetaan lainaa tai tehdään jotain muuta duunia. En mä tiedä ammatin jaksamisesta. Mullahan on varmaan hyvin suppea katsanto tällä hetkellä hommaan, koska mun työyhteisö, he kenen kanssa mä työskentelen, niin mä vaan tiedän sen mun lähipiirin, plus sitten muutamia frendejä. Moni on varmaan aika piipussa noin yleisesti ottaen. Mä luulen, että tänä päivänä semmoista ahkeruutta arvotetaan yli kaiken. Ja sitten jos ei esimerkiksi ole niin ahkera tai energinen tai mitä ikinä, niin sitten varmaan ne paukut loppuu. Mä luulen, että se on myös ikäkysymys jollain tavalla tai siis vain itsestäni voin puhua tietenkin. Mutta musta tuntuu, että mä oon kestänyt semmoista työtä ja tekemistä ja uupumusta ja stressiä huomattavasti vähemmän sillon, kun mä oon ollu nuorempi. Ja ehkä se liittyy silleen myös yleisestikin, että saatko käsiteltyä omia henkilökohtaisia asioitas kuntoon ja periaatteessa mielenterveyskysymyksiä ja omaan hyvinvointiin liittyvii. Mutta sen lisäksi musta tuntuu, että ehkä tämmöinen vedenjakaja on myös ollut isosti lapsen saaminen ja sen jälkeinen arki. Mä oon käytännössä katsoen YH ja mulla on lapsi, ei studiokirjoitustilanteessa ei ole mukana, mutta melkein kaikessa muussa se on. Keikat ja kaikki muut siihen lisäksi ja sitten myös arjen pyörittäminen. Vasta se on avannut, että miten paljon ihmisen oikeasti pitää tehdä hommii, että jotenkin pysyy vaan leivässä kiinni ja saa hoidettua kaikki mahdolliset kotityöt ja lapset ja tommoiset siihen lisäksi. Se on jollain tavalla helpottanut mua, että mitä enemmän mulla on, mä teen töitä aamu 7 - Ilta 10 yleensä, se on mun työaika. Ja siihen mahtuu väliin, että eihän se ole aktiivista grindii koko ajan. Mutta mä koen, että mitä enemmän tukossa mä oon, sitä enemmän mulla on alkanut olemaan tilaa ja mä myös osaan alkaa ulkoistamaan. Mä osaan delegoida asioita ja mä en haali kaikkea itselleni. Ja mä osaan tehostaa ajankäyttöä niin, että jollain tavalla se on ehkä just tehokkaampaa, että miten tekee. Ja sitten jotenkin tuntuu, että jaksaa ihan älyttömän hyvin. Toki uupua voi kuka vaan ja milloin vaan varmasti, uskoisin. Mutta vaikka nyt on kiireisempi kuin ikinä elämässä, niin musta tuntuu, että mä oon myös energisempi kuin ikinä elämässä. Se on jotenkin mennyt käsikädessä, tavallaan elämän kehittyminen tai elämäntilanteiden kehittyminen, ja sitten jaksaminen. Että nuorempana oli joku niin sanottu burnout hässäkkä ja kaikkia tommoisia, niinku masentunut ja vaikka ja mitä, mutta enää mä en tunnista semmoisia asioita itsestä. 

Jaakko: Aivan, vaikka se onkin vähän negatiivinen sana ajantehostaminen nyt monessa mielessä, mutta just se, että toisaalta sellanen tietyn tyyppinen haahuilu, mikä nuoruuteen kuuluu, niin se on jäänyt pois ja sitten se onkin itse asiassa vapauttanut sitä aikaa johonkin muuhun. Ne raamit on selkeytynyt sitten.

Mariska: Keskitetympää ja keskittyneempää tekemistä ehkä. 

Jaakko: Joo, hienompi sana. Sitten vähän luovuudesta myös, että mikä sun mielestä sitä ruokkii? Tai mikä sitä ruoskii vastaavasti? Odotteletko sä luovuutta? Vai niinku sä sanoit, sä työskentelet joka päivä, että se luovuus on sitten minä päivänä millaista se on, vai miten sä koet luovuuden? 

Mariska: Mä näen, että ite suhtaudun siihen niinku tietynlaiseen elävään organismiin, otukseen, joka ei ole samanlainen aina läheskään. Mutta sen olen huomannut omalla kohdalla, että luovuus tykkää siitä, kun tehdään. Että tekeminen ruokkii luovuutta. Ja kun sen pistää hyllylle, siitä se ei tykkää. Se on periaatteessa kuin näkymätön lapsi, että kun ei huomata jotain juttua, niin se alkaa vähitellen haihtuu ja lakkaa olemasta tai siitä tulee näkymätön. Ehkä samalla tavalla mä koen, että luovuus on semmoinen ja eri päivinä se tykkää eri jutuista. Ehkä nykyään ennen sessioita, siis tavallaan mä luotan siihen nykyään, että se on siellä ja se pelaa mun kanssa samassa jengissä. Ja sitten mä sitä jollain tavalla yritän pitää hyvänä, vaikka että jos meillä on sessiot, niin edellisenä päivänä, viimeistään saman päivän aamuna, sisältää rukoilua, sisältää uhrilahjat, sisältää sessioiden valmisteluu. Meillä on nykyään pukukoodi tai teema ja silleen et me valmistellaan. Siellä on hyvät tarjoilut, niinku optimoidaan se tilanne. Sen on helppo lähteä lentoon, eikä se ainakaan edellisen levyn kohdalla, ei kertaakaan jättänyt tulematta tai onnistumatta se sessio. Aina tapahtui se juttu. Mutta mä koen, että myös siihen liittyy se vahvasti, että siinä on myös se seurakunta ympärillä eli ne kaksi muuta äijää messissä tekemässä sitä hommaa, että se ei ole enää yhden kortin varassa. 

Jaakko: Tässä oli podcastin toinen osa. Me jatketaan vielä yhden jakson verran, joten tervetuloa kuuntelemaan myös kolmas jakso keskustelusta Mariskan kanssa.