Vertaisohjaajakoulutus antaa nuorille tärkeitä taitoja ja tukea omaan kasvuun
Itse järjestämiensä koulutusten lisäksi TSL on kanssajärjestäjänä myös monella jäsenjärjestönsä kurssilla. TSL tarjoaa kanssajärjestäjille pedagogista tukea ja taloudellista tukea. Kanssajärjestäjille maksattava tuki on opintokeskustoiminnan valtionosuutta ja perustuu lakiin vapaasta sivistystyöstä.
Nuoret Kotkat tarjoaa lapsille ja nuorille monipuolista toimintaa kerhoissa, retkillä, leireillä ja leirimatkoilla. Lisäksi edunvalvonnan avulla järjestö pyrkii kehittämään Suomea ja maailmaa lapsimyönteisemmäksi, tasa-arvoisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi.
Toiminnan toteuttajina leireillä, kerhoissa ja tapahtumissa ovat vapaaehtoiset aikuiset ohjaajat ja heidän kanssaan toimivat nuoret vertaisohjaajat eli vertsut. Vertsu ei ole vain aikuisten apulainen, vaan aktiivinen toimija, joka opettelee ohjaajana toimimista ja vastuunottoa turvallisessa ympäristössä. He ovat mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa toimintaa yhdessä aikuisten ohjaajien kanssa.
– Vertsut ovat samaistuttavia esikuvia lapsille, eräänlaisia isosiskoja ja -veljiä, jotka tuovat toimintaan nuorekasta intoa ja ymmärrystä, tapahtuma- ja koulutustuottaja Jami Ojala kertoo.
Vaikka vertaisohjaajilla on tärkeä rooli toiminnassa, lopullinen vastuu toiminnasta on aina aikuisella ohjaajalla, joten nuori saa kasvaa rooliinsa rauhassa ja tuettuna. Vertsut saavat myös koulutusta ohjaajana toimimiseen.
Vertsut ovat Kotkien toiminnan sielu
Vertaisohjaajakoulutus on suunnattu 13–17-vuotiaille nuorille, jotka ovat kiinnostuneita lasten kanssa toimimisesta ja ohjaajaksi kasvamisesta.
– Osa koulutettavista on jo toiminut leireillä ja tapahtumissa ja haluaa syventää osaamistaan, kun taas toiset tulevat mukaan täysin uutena.
Koulutuksen päätarkoitus on antaa nuorille valmiudet ja varmuus toimia vertaisohjaajan roolissa, mutta käytännön ohjaamistaitojen lisäksi koulutus tukee myös nuoren omaa kasvua.
– Haluamme tarjota nuorille onnistumisen kokemuksia, vastuuta ja mahdollisuuden vaikuttaa. Koulutus on polku, jonka aikana nuori oppii ryhmätyötaitoja, ongelmanratkaisua ja itsensä johtamista. Näistä taidoista on valtavasti hyötyä elämän kaikilla osa-alueilla, Ojala lisää.
Ojalan mukaan koulutus myös sitouttaa nuoria Kotkien toimintaan ja antaa heille tunteen, että he ovat tärkeä osa yhteisöä.
Käytännönläheinen koulutus rakentuu usein viikonloppuleireistä ja lyhyemmistä tapaamisista. Keskeisiä teemoja ovat ohjaajana toimiminen, ryhmän ohjaaminen ja ryhmäyttäminen, lapsen kasvu ja kehitys, turvallisuus ja vastuullisuus, toiminnan suunnittelu ja Nuorten Kotkien arvot.
– Koulutuksessa pohditaan muun muassa, mitä tarkoittaa olla ohjaaja ja esikuva ja miten kohdata erilaisia lapsia. Lisäksi opitaan esimerkiksi, millaista tukea eri-ikäiset lapset tarvitsevat.
Luentojen sijaan tärkein opetusmetodi on tekemällä oppiminen ja koulutuksessa tehdäänkin paljon harjoituksia, pienryhmätöitä ja käytännön kokeiluja.
– Vertaisuus on läsnä myös oppimisessa, sillä nuoret oppivat toisiltaan ja jakavat kokemuksiaan kokeneempien ohjaajien sparrauksessa.
Vertsujen kouluttajat ovat kokeneita vapaaehtoisia aikuisohjaajia ja järjestön työntekijöitä. Monet kouluttajista on kulkeneet itse saman polun eli ovat entisiä vertsuja.
– Heidän tarinansa ja kokemuksensa ovat korvaamattoman arvokas osa koulutusta, Ojala kiittelee.
Koulutuksista saatu palaute on erittäin positiivista, nuoret kokevat koulutuksen antoisaksi ja hyödylliseksi.
– Yksi yleisimmistä palautteista on, että koulutus antaa konkreettisten taitojen lisäksi valtavasti itseluottamusta. Ujoimmistakin nuorista kuoriutuu rohkeita ja osaavia ohjaajia.
Parhaaksi anniksi on usein koettu yhteisö ja ystävät. Koulutusviikonloput hitsaavat porukan tiiviisti yhteen, ja sieltä saadut ystävyyssuhteet kantavat vuosia.