Työnhakijan digitaidot
Ajankohta
-
Työnhakijan digitaidot
TSL järjestää Opetushallituksen tuella maksutonta koulutusta työttömille.
Työttömien koulutukset on suunniteltu siten, että ne täyttävät aktiivimallin aktiivisuusehdon ja ehkäisevät työttömyyspäivärahaan kohdistuvat leikkaukset. Osallistujille annetaan osallistumistodistukset, ja opetellaan todistuksen toimittaminen työttömyyskassalle sähköisesti. Osallistumistodistuksen saaminen edellyttää osallistumista jokaiseen koulutuspäivään.
Ennen koulutukseen ilmoittautumista
ilmoita koulutuksesta TE-toimistoon hyvissä ajoin ja sovi koulutuksen hyväksymisestä
ilmoita koulutukseen osallistumisesta työttömyyskassaan
Kurssilla on järjestäjän tietokoneet, mutta halutessasi voit ottaa oman koneen mukaan. Kurssilla tarjotaan kahvit pienen purtavan kera. TSL ei maksa päivärahoja eikä korvaa mahdollisia matka- ja majoituskuluja.
Tavoitteet
Viisipäiväisellä kurssilla on tavoitteena elvyttää ja vahvistaa digitaalisia perustaitoja, jotka auttavat työnhakua, työhön palaamista ja työssä selviytymistä. Samalla kurssin tavoitteena on löytää kullekin osallistujalle oma, hänelle sopiva polku työpaikkaan. Kurssilla opitaan lisäksi työhakemuksen ja ansioluettelon laatiminen ja lähettäminen, sekä niihin vaadittavat tietotekniset taidot. Opitaan hyödyntämään sosiaalista mediaa työnhaussa ja löytämään tietoa työpaikoista ja koulutusmahdollisuuksista.
Ohjelma
Kurssi on ma - pe klo 12.00 - 15.15.
Päivä 1: Orientaatio ja osaamisen kartoitus
Kurssi alkaa ryhmän tarpeiden ja kokemusten kartoittamisella. Sen pohjalta muokataan yhdessä kurssi ryhmän tarpeita vastaavaksi. Päivä jatkuu osallistujien omien toiveiden, tarpeiden ja vahvuuksien kartoittamisella asiantuntijan johdolla. Kartoituitusten jälkeen siirrytään tietoteknisiin perustaitoihin. Jokaiselle perustetaan päivän aikana oma sähköposti ja harjoitellaan sen peruskäyttöä.
Päivä 2: Tietotekniset perustaidot
Laaditaan työhakemuksen ja ansioluettelon pohja mallin mukaan Word-tiedostona sekä opetellaan muokkaamaan ja tallentamaan tekstiä. Samalla opitaan tekstin asettelua ja tekstinkäsittelyä. Harjoitellaan myös todistusten siirtämistä digitaaliseen muotoon esim. älypuhelimien avulla.
Päivä 3: Perustaitojen osaamisen syventäminen
Portfolio ja sen kasaaminen. Jatketaan ensimmäisenä päivänä laaditun mallityöhakemuksen ja ansioluettelon muokkaamista yhdessä, liitetään ansioluetteloon kuva. Syvennetään tietoteknisten perustaitojen osaamista, esimerkiksi viedään hakemus pdf-muotoon ja opetellaan lähettämään se liitetiedostona. Harjoitellaan myös laatimaan työhakemuksesta video älypuhelinta hyväksi käyttäen. Keskustellaan työhakemuksen ja ansioluettelon kohdentamisesta haettavaa työtehtävää ajatellen.
Päivä 4: Tiedonhaun perusteet
Opiskellaan tiedonhaun perusteet etsimällä avoimia työpaikkoja ja pohditaan kriittisesti löydettyä tietoa. Etsitään myös erilaisia kouluttautumisväyliä: osatutkinnot, ammattitutkinnot, oppisopimuskoulutus, omaehtoinen koulutus, erilaiset passit ja kortit työelämässä. Löydetään kevään ja syksyn hakuajat ja hakumenetelmät opintoihin, tietoa ammattitutkintostipendistä ja muita opintojen rahoituskanavia. Käydään läpi opintoluotsi ja ammatinvalintatestejä.
Päivä 5: Sosiaalinen media ja viestintä
Sähköinen työnhaku, videohakemuksen laatiminen, sosiaalinen media työnhaussa, verkostot ja alan työmarkkinatilanne eri alueilla. Piilotyöpaikkojen tiedostaminen ja kartoitus. Ammattibarometri: missä on kysyntää ja missä liikaa tarjontaa tietyille aloille. Hyödyllisiä sähköisiä osoitteita työnhakuun kotimaassa ja Skandinaviassa. Loppukeskustelut, yhteenveto ja todistusten jakaminen. Todistuksen toimittaminen työttömyyskassalle sähköisesti.
>> Ilmoittautuminen (avataan pian)
(viimeinen ilmoittautumispäivä 20.9.2019)