Verkkokoulutuksen akilleenkantapäät – kertomuksia tosielämästä

Koronaepidemia lisäsi kysyntää erilaisille digitaidoille, kun kokoukset ja koulutukset siirrettiin pikavauhtia verkkoon. TSL on ollut kevään aikana jäsenjärjestöjensä tukena esimerkiksi tarjoamalla verkkokoulutusten sarjan etäkokoustamisen tueksi. Lisäksi olemme tehneet muistilistan, jonka avulla voi välttää verkossa toteutuvien koulutusten ja kokousten pahimmat karikot.

Tekevälle kuitenkin sattuu, eikä verkkokouluttaminen suju ammattilaisiltakaan ilman kömmähdyksiä. Kuulostavatko tositilanteista napatut kouluttajien kertomukset tutuilta?

Valmistauduin koulutukseen pitkään, valmistelin tarkistuslistan, kokeilin joka ikisen painikkeen ja mietin jokaista askelta. Yritin katsoa opiskelijoiden silmin. Osallistuin jopa itse koulutukseen etukäteen. Mietin kaikkea.

Ja sitten mokasin.

Ennen koulutusta kannattaa tosiaan valmistautua huolellisesti. Laadi tilaisuuden ohjelma huolellisesti etukäteen ja varmista, että aikataulussa on joustovaraa mahdollisten teknisten ongelmien varalta.

Huomioi, että verkossa järjestettävä tilaisuus ei voi kestää useita tunteja, sillä keskittyminen voi herpaantua helpommin kuin kasvokkain kokoonnuttaessa. Myös vuorovaikutukselle kannattaa jättää aikaa. Ota kuitenkin huomioon tilaisuuden koko: kymmenen ihmisen tilaisuudessa vuorovaikutus toimii, mutta sadan ihmisen tilaisuudessa ei kannata avata avointa keskustelua.

Lisää koulutus kalenteriin ja lähetä kutsut. Lähetä kutsut uudelleen kaikille vielä juuri ennen tilaisuutta. Kerro kutsussa tarkasti, mistä tilaisuudessa on kyse ja miten käyttämääsi tekniseen välineeseen kirjaudutaan. Lähetä linkki myös henkilölle, joka toimii tilaisuudessa tukena.

Juuri ennen koulutusta sain viestin, että ihmiset eivät olleet saaneet kutsulinkkejä. Samalla yleiseen sähköpostiimme alkoi tipahdella viestejä useilta osallistujilta. Kutsut oli lähetetty edellispäivänä, mutta osa kutsuista oli päätynyt roskapostiin ja osa kadonnut jonnekin muualle.

Tarkista kokouksen asetukset etukäteen. Pääsevätkö osallistujat mukaan ilman kokouksen vetäjän hyväksyntää vai pitääkö jokainen osallistuja hyväksyä erikseen? Oikea vastaus riippuu tilanteesta ja tarkoituksesta.

Bling. Bling. Bling. Ilmoitusääni soi tauotta. Olin ajatellut esitellä kurssin aikana erilaisia Teams-toimintoja, jotta osallistujat saavat itse kokea, mitä ne tarkoittavat. Siksi laitoin kokousasetuksen, joka vaatii osallistujien hyväksymistä. Osalla Teams ei heti näyttänyt oikeaa näkymää, joten heidän täytyi kirjautua uudelleen. Bling. Sata kertaa bling.

Varaudu etukäteen myös siten, että sinulla on kaikki tarvittava käden ulottuvilla. Huolehdi siitä, että käytössäsi on rauhallinen tila, eikä tilaisuutta häiritse esimerkiksi kovaääninen seinäkello. Laita puhelimesi äänettömälle ja muista vesilasi.

Katson tarkistuslistaa. Niin paljon vielä tarkistamatta. Apua! Menen hakemaan vettä, kuten opetankin, mutta tänään on vesi katkaistu. Yleensä en reagoi taloyhtiön varoituksiin, koska olen päivisin poissa kotoa. Paniikki iskee, suuta kuivaa ja ihmiset tulevat jo kokoustilaan sisään. Tunnen aiheeni mutta en tunne oloani mukavaksi. Yritän kasata itseni ja mennä eteenpäin. Lapset suljetun oven takana kinastelevat. Kuuluuko yleisölle?

Jos mahdollista, etäkoulutuksessa kannattaa olla varmuuden vuoksi paikalla kaksi kouluttajaa tai kouluttajan lisäksi joku muu järjestävän organisaation edustaja tukihenkilönä. Jos toisella katkeaa yhteys, toinen pystyy kenties järjestämään asiaa.

Kouluttaja katosi! Yleistä hämmennystä ympäri Suomen: ”Kuuleeko muut?Katkesiko yhteys?” Etsin puhelintani soittaakseni kouluttajalle. Huh, kouluttaja palasi linjoille. Ei, nyt hän taas katosi. Puhelin! Nyt hän palasi! Pääsemme hiukan eteenpäin, kunnes kouluttaja tilanne taas toistuu, yleensä aina kun kouluttaja sanoo ”saatte sen näkyviin, kun painatte - ” Hiljaisuus. Teams ilmoittaa ”Kouluttaja (pidossa)”.

Esittäminen livenä ja verkossa ei ole sama asia. Parhaiten ymmärrät, kun kokeilet itse. Tärkeimmät neuvomme: ole oma itsesi ja käytä tarkistuslistaa. Toivomme kaikille onnistuneita kokemuksia ja koulutuksia! Harjoittelemalla onnistut. Tervetuloa myös TSL:n koulutuksiin! Niistä opit paljon, joskus myös kouluttajamme oman kantapään kautta.

Kurssin jälkeen hikipisaroiden pyyhkimisestä on siirrytty jo naurun kyyneliin. Eräs osallistuneista lähettikin palautetta: ”Epäonnistumiset kuuluvat prosessiin, niitä ei pidä pelätä.” Nähdään taas!

 

Lue lisää: 

Esittäjän muistilista verkkokoulutukseen